70’s Show -tähteä syytetään naisten huumaamisesta ja raiskauksesta – palasi oikeuden eteen

Matti Koskinen
25 huhtikuun, 2023
76 Views
70’s Show -tähteä syytetään naisten huumaamisesta ja raiskauksesta – palasi oikeuden eteen

70’s Show -hittisarjasta tunnettuun näyttelijään Danny Mastersoniin kohdistetut raiskaussyytteet on otettu uudelleen oikeuden käsittelyyn. Mastersonia syytetään kolmen naisen raiskauksesta. Oikeudenkäsittelystä on uutisoinut muun muassa AP News.

Apulaispiirisyyttäjä Reinhold Mueller sanoi uudelleenkäsittelyn ensilausunnossaan maanantaina, että Masterson oli huumannut naiset ja raiskannut heidät kotonaan Hollywoodissa. Väitetyt raiskaukset tapahtuivat vuosina 2001–2003. Yksi epäillyistä uhreista oli näyttelijän pitkäaikainen tyttöystävä, kaksi naisista Masterson tunsi yhteisten ystävien kautta skientologiakirkon piireistä.

Mueller sanoi todisteiden osoittavan, että naiset oli huumattu. Mastersonin edustajat kiistävät moisten todisteiden olemassaolon.

Jo toinen oikeudenkäynti

Mastersonin raiskaussyytteitä käsiteltiin Los Angelesin oikeudessa jo viime syksynä. Oikeudenkäynti jäi kuitenkin tuloksettomaksi, sillä valamiehistö ei useista yrityksistä huolimatta onnistunut saavuttamaan yhteisymmärrystä. Tapaus palasi nyt uudelleenkäsittelyyn.

Masterson on kiistänyt syytteet ja sanonut tapahtumien edenneen yhteisymmärryksessä. Mikäli hänet tuomitaan rikoksista, häntä voi odottaa jopa 45 vuoden vankilatuomio.

Puute todisteista

Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä syyttäjä ei saanut suoraan sanoa, että Masterson olisi huumannut uhrinsa. Naiset kuvailivat tuolloin olleensa tapahtumien aikaan tokkuraisia, sekavia ja ajoittain myös tiedottomia.

Uudelleenkäsittelyssä tuomari kuitenkin sallii suorat huumaamissyytökset. Virallisesti Mastersonia vastaan on nostettu syyte ainoastaan raiskauksesta.

Mastersonin asianajaja Philip Cohen sanoi maanantain aloituspuheenvuorossaan, ettei näyttelijä ole tapauksessa syytettynä huumaamisesta, eikä sellaisesta ole huhupuhetta painavampaa näyttöä.

Cohenin mukaan epäillyt uhrit eivät olleet maininneet mahdollista huumaamistaan kuin vasta vuosia tutkinnan alkamisen jälkeen. Cohen sanoi myös, että kolme naista olivat keskustelleet tapahtumien kuluista useasti keskenään siitä huolimatta, että heitä oli kielletty tekemästä niin, sillä se saattaisi vaarantaa jutun käsittelyn.

Molemmat puolet tiedostavat, ettei mahdollisesta huumaamisesta ole rikosteknistä näyttöä, sillä poliisitutkinta tapauksesta käynnistyi vasta 15 vuotta tapahtumien jälkeen.

Mueller sanoi maanantain käsittelyssä, etteivät naiset menneet välittömästi viranomaisten puoleen, sillä skientologiakirkon edustajat olivat kieltäneet heitä ja sanoneet, ettei tapahtunut ollut ollut raiskaus. Masterson on edelleen skientologiakirkon arvostettu jäsen, naiset ovat sittemmin eronneet kirkosta.

Danny Masterson näytteli Steven Hydea suositussa 70’s Show -komediasarjassa vuosina 1998–2006. Sarjasta ilmestyi alkuvuodesta Netflix- spin off 90’s Show, jossa on mukana lukuisia alkuperäisnäyttelijöitä. Masterson ei näyttele uudessa sarjassa.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *