75 vuotta täyttävä kitaristilegenda Hasse Walli muistelee uransa uskomattomia käänteitä: ”Jätimme jälkeemme täydellisen kaaoksen”
Helsinkiläisessä kauppakeskuksessa erottuu jo kaukaa lierihattuinen mies. Hattu on muusikko Hasse Wallin tavaramerkki – pitkän uran ja poikkeuksellisen soittotaidon lisäksi.
– Mulla on ollut hattu alusta asti, välillä se oli pois ja sitten otin takaisin, helmikuun 10. päivänä 75 vuotta täyttävä Walli sanoo.
Wallin ura kitaristina on mittava ja täysin poikkeuksellinen. Muusikon ura alkoi jo 60-luvulla, ja vuosien saatossa häntä on verrattu soittotaidoiltaan niin Eric Claptoniin kuin Jimi Hendrixiinkin.
– Tuo on hyvin harkittua ja kohdennettua ajatusta, vaatimaton Walli hymähtää kehuille.
– Pitää muistaa, että mulla ei ollut silloin alussa varsinkaan ollenkaan kilpailijoita.
Wallin perhe ja suku olivat musikaalisia, ja musiikki oli lapsesta lähtien iso osa elämää. Kotona kuunneltiin swingiä, jazzia, big bandia, Elvistä. Walli oli vain kahdeksanvuotias, kun hän tarttui rumpukapuloihin.
– Harjoittelin mielettömästi. Musta tuli aika hyvä rumpali jo lapsena.
Jazzbändiin hän päätyi kaverinsa isoveljen kautta. Hän asui Wallin naapurissa.
– Hän oli kuullut mun harjoittelua ja pyysi sitten yhtyeeseensä.
Päivärinnankadulla Töölössä asuessaan Hasse Wallin äidin kahvituttu, ”rouva Willberg”, kuten Walli sanoo, huomasi kerran kylässä käydessään rumpusetin.
– Hän sanoi rautalankayhtyeen perustaneelle pojalleen Pepelle (Pepe Willberg), että Anna-Marien pojalla on rummut. Pepe soitti mulle, ja siitä lähti keikkailut.
Vuosi oli 1962.
Keikkoja oli hurjasti, erityisen paljon Islanders soitti kouluissa. Salit olivat täynnä.
– Suuret ikäluokat, Walli kiteyttää.
Mullistus
Sitten tapahtui mullistus, kuten Walli sanoo. The Beatles löi läpi ja vaikutukset heijastuivat Suomeen.
– Muutos oli raju. The Beatles oli laulumusiikkia, eikä siitä ollut paluuta. Yleisö hullaantui, kun soitimme The Beatlesin kappaleita, ja se oli todella kannustavaa.
Walli soitti Islanders-yhtyeessä, kunnes hänet houkuteltiin toiseen bändiin, Namelessiin. Soitin oli edelleen rummut, mutta kitara kiinnosti enenevissä määrin. Walli harjoitteli isoäitinsä akustisella kitaralla.
Erään kerran treenikämpällä Punavuoressa Walli äkkäsi nurkassa lojuneen kitaran ja pyysi lupaa soittaa.
– Soitin vissiin aika hyvin, kun kysyivät, miksen ole kitaristi. Sanoin okei ja ryhdyin kitaristiksi.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen).
Walli treenasi paljon. Omien sanojensa mukaan hän oli himotreenaaja, joka poimi korvakuulolta kaiken.
The Beatles -mullistuksesta oli tuskin toivuttu, kun musiikkimaailmassa tapahtui taas. Vuosi oli 1966. Eric Clapton ja Jeff Beck esittelivät maailmalle uudenlaisen kitarasoundin, jossa oli säröä.
– Näistä muusikoista tuli kuin Raamattu ja Koraani, ei ollut muita. Mullistus oli hurja.
Walli opetteli soittamaan samalla tyylillä, korvakuulolta tietenkin.
– Siihen oli jo tottunut, korva kiinni kaiuttimeen ja soittamaan. Siitä lähti uusi vaihe kitaramusiikissa maailmanlaajuisesti.
– Maailma ei ollut sama. Erityisesti Eric Claptonin vaikutus oli valtava.
Täydellinen kaaos
Ammattimuusikko Wallista tuli vuonna 1966, kun Pepe Willbergin ja Hasse Wallin tiet kohtasivat jälleen. Willberg tiesi Typhoonsissa soittaneen Wallin vaihtaneen rummut kitaraan, ja hänen yhtyeensä Jormas oli kitaristia vailla.
Wallin koesoitto teki vaikutuksen, ja hänestä tuli Jormasin jäsen.
– Kerroin siitä yhdelle luokkakaverille, mutta ei hän uskonut. Jormas oli niin iso juttu. Sitten meillä oli koulukeikka, ja kun kaikki näki mut lavalla, pakkohan se oli uskoa.
Wallin ensimmäinen levytys Jormasin kanssa oli klassikko Saat miehen kyyneliin.
Walli puhuu paljon, nimiä ja vuosilukuja vilisee, ja hän muistaa ällistyttävän hyvin yksityiskohtia pitkän uransa varrelta. Kuten vaikka sen, kun Jormas kiersi ympäri Pohjoismaita pienellä VW Kleinbusilla.
– Ne olivat hengenvaarallisia sardiinipurkkeja.
Eräällä keikkareissulla vähän isommalla bussilla lämmitys lakkasi toimimasta.
– Juoksimme bussin edessä jonkun matkaa, jotta emme jäätyisi.
Keikkoja tehtiin myös Suomen ulkopuolella. Erityisen suosittu Jormas oli Ruotsissa.
Vuonna 1967 Walli soitti Blues Section -yhtyeessä. Hän kuvailee yhtyettä mullistavaksi.
– Se ei ollut mitään laulupoppia, vaan paljon bluesia tyyliin Clapton ja Jimi Hendrix. Rotevaa skittameininkiä! Keikkoja oli niin paljon kuin jaksoi tehdä. Keikat olivat tuolloin aina loppuunmyytyjä.
– Blues Section oli käänteentekevä bändi. Keikat olivat välillä kaaosta. Me teimme kaikkea yllättävää, välillä käytimme jopa savupommeja.
Yhden ensimmäisistä Blues Section -keikoistaan Walli soitti Natsa-klubilla Kasarmikadulla Helsingissä. Nykyään samassa paikassa on Ravintola Kalle.
– Jengiä oli kuin meren mutaa. Tyylimme oli täysin uusi, se teki vaikutuksen, joten pantiin haisee, Walli muistelee.
Hän laittoi lavalta poistuessaan kitaransa vahvistimen päälle, jolloin se resonoi ja alkoi huutaa täysillä. Ääni oli korvia huumaava. Yhtye oli jo tuossa vaiheessa mennyt takahuoneeseen.
– Järjestysmiehet olivat ihan riekaleina, kunnes joku älysi vetää sähköjohdon seinästä. Jätimme jälkeemme täydellisen kaaoksen, se oli mieletön tilanne, Walli nauraa silmät säihkyen.
Yksi Wallin ikimuistoisimmista keikoista katsojana oli Jimi Hendrixin konsertti Helsingin Kulttuuritalolla toukokuussa 1967. Keikkaa Walli kuvailee mykistäväksi. Hendrix heitti Kultsan lavalla kitaran kaaressa ilmaan ja kitara jäi ulvomaan.
Kingston Wall
Walli on sukunimi, jonka monet musiikin ystävät yhdistävät välittömästi musiikkiin. Hasse Wallia nuorempi sukupolvi yhdistää nimen Kingston Walliin, jonka solisti, nokkamies ja kitaristi, tietenkin, oli Hassen pikkkuvelipuoli Petri Walli.
Kingston Wallia pidetään yhtenä 90-luvun merkittävimmistä suomalaisyhtyeistä.
– He olivat pelkäämättömiä muusikoita, kuten Blue Section. Meininki oli here and now, tässä ja nyt. Kun Kingston Wall oli lavalla, ei koskaan tiennyt, mitä tapahtuu. Pete oli hirveän dynaaminen kaveri, luova kuin mikä, ja hän harjoitteli kitaransoittonsa hyvään malliin.
Hasse näytti betamax-kasetilta nuorelle Petri Wallille kokoelman Jimi Hendrixin keikkavideoita.
– Se vaikutuksen Petriin, hän oli aivan liekeissä. Petri katsoi niitä montut auki.
– Olimme Peten kanssa kumpikin bändiliidereitä, kitaristeja, säveltäjiä sanoittajia. Olimme tuossa suhteessa hirveän samanlaiset.
Vakava kolari
Wallin oma ura oli katkolla vuonna 1969 sattuneen autokolarin johdosta. Käsi vahingoittui pahoin, ja Walli oli puoli vuotta soittamatta. Walli leikattiin ja hän toipui.
– Silloin joutui vähän treenaamaan soittamista.
70-luvulle tultaessa Walli soitti bändeissä, levytti iskelmääkin studiomuusikkona ja soitti eri artistien, kuten Vesa-Matti Loirin kanssa. He tekivät yhdessä Loirin kolme ensimmäistä levyä ja kiersivät duona keikoilla.
– Hengasimme aika paljon kimpassa. Vesku oli hirveän kiva ihminen, lämmin ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan oli helppo tehdä töitä. Kaipaan häntä todella paljon.
70-luvulle tultaessa Walli kiinnostui kansanmusiikista, ja perusti Piirpauke-yhtyeen. Taitavista muusikoista koostunut yhtye soitti freejazzia ja kansanmusiikkia, ja sai levytyssopimuksen Love Recordsille.
– Musiikissamme menimme tutkimattomille alueille, jonka seurauksena monipuolisuus kehittyi. Ensin piti hammasta purren opetella, kun aina tuli uusi pähkinä purtavaksi.
Piirpaukeen Konevitsan kirkonkellot -kappaleessa kuultavaa kitarasooloa pidetään suomalaisen kitaramusiikin klassikkona.
Senegalilainen musiikki
Walli löysi senegalilaisen musiikin, kun Piirpaukeen Sakari Kukko toi Senegalin-reissultaan paikallista musiikkia.
– Kukko sanoi, että nyt on mielenkiintoista musiikkia, kuuntele vaikka.
Walli ihastui musiikkiin välittömästi. Maassa oli vuonna 1979 tapahtunut musiikillinen vallankumous, kun kuubalaisen salsan lisäksi senegalilaisten oma musiikki mbalax löi läpi.
– Taas aloin kuunnella kasetteja hammasta purren, kun halusin oppia ja ymmärtää vaikeaa rytmiä. Sitä rytmiä oli niin vaikea hahmottaa. Rytmi oli erilaista, mitä olin aiemmin soittanut. Opiskelin sitä ja opin.
Walli rakastui Senegaliin ja alkoi matkata sinne yhä useammin. Vuodesta 1982 lähtien hän matkusti sinne vuosittain.
– Mulla oli kitara kainalossa, ja kävin siellä eri klubeilla jammailemassa tunnettujen artistien kanssa. Taksilla menin klubilta toiselle soittamaan.
Walli perusti suomalais-senegalilaisen Asamaan-yhtyeen, joka yhdisteli mbalax-rytmejä. Walli pääsi jopa 7 Seconds -hitistään tunnetun Youssou N’Dourin televisio-ohjelman vieraaksi.
– Mä olin ensimmäinen länsimaalainen, joka klaarasi ton rytmiikan.
Walli listaa senegalaisen musiikin oppimisen yhdeksi uran kohokohdakseen, niin vaikeaa musiikki oli.
Walli keikkailee edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti. Eroa 60-luvun keikkoihin oli erityisesti tunnelmassa ja intensiteetissä.
– 60-luvun tunnelmaa ei voita mikään. Esiintyjät olivat samanikäisiä yleisön kanssa, olimme kaikki yhtä. Nuorisoa oli niin älyttömästi.
8. helmikuuta on luvassa 75-vuotisjuhlakeikka On the Rocks -ravintolassa. Tässä vaiheessa on kysyttävä, kuinka paljon harjoittelua keikka vaatii.
– Ei minkäänlaista. Kaikki on lihasmuistissa ja täällä, Walli sanoo ja koputtaa päätään.
Hasse Walli 75 vuotta -synttärikeikka On The Rocksissa 8. helmikuuta kello 19.
Source: iltalehti.fi
