”Tekisin sen uudelleen!” Marvel-tähti ensimmäisessä tv-haastattelussaan vakavan onnettomuuden jälkeen
Marvelin Avengers-elokuvista tutuksi tullut näyttelijä Jeremy Renner joutui uudenvuodenpäivänä vakavaan onnettomuuteen pelastaessaan sisarenpoikaansa lumiauran alta. Renner yritti pysäyttää ilman kuljettajaa lumella liukuneen ajoneuvon, mutta ohjaamoon kiivetessään telaketjut vetivät hänet koneen alle.
Nyt 52-vuotias Renner on istunut Diane Sawyerin haastateltavaksi ja kertonut kokemuksistaan ohjelmassa, joka lähetetään Yhdysvalloissa torstai-iltana.
– Tämäkö olisi loppuni? Ei todellakaan! Minä päätin selviytyä, hän kertoo Sawyerille.
Lähellä kuolemaa
Lumiauran yliajamaksi joutuneelta Renneriltä murtui yli 30 luuta, minkä lisäksi hänen keuhkonsa painui kasaan ja maksansa repeytyi. Muutamassa kuukaudessa Renner on kuitenkin kokenut todellisen ihmetoipumisen.
– Peiliin katsoessani näen onnekkaan miehen, Renner kertoo.
Rennerin lisäksi ohjelmassa ääneen pääsevät myös hänen läheisensä sekä onnettomuuspaikalle ensimmäisenä ehtineet.
– Näin jo kaukaa hänen makaavan verilammikossa. Päästyäni hänen luokseen en ajatellut hänen olevan elossa, Rennerin sukulainen kuvailee näkemäänsä.
Hätäpuhelunauhoitteella kuuluu, kuinka Renner vaikeroi kivuissaan.
– Tuolta kuulostaa ihminen, joka on kuolemaisillaan, äänitettä kommentoidaan.
Renner kertoo olleensa onnettomuuden jälkeen tajuissaan ja muistavansa kaiken. Sairaalaan päästyään hän oli pyytänyt perheeltään viittoen anteeksi. Muisto saa Rennerin liikuttumaan.
– Tekisin sen uudelleen! Muuten lumiaura olisi ajanut sisarenpoikani yli, Renner vakuuttaa.
Katso alta ennakkokooste haastattelusta!
Source: iltalehti.fi