Radiojuontaja Jere Jääskeläinen muistelee eeppisintä Radiogaalaansa: Kadonnut pysti ja poliisikyyti
Radiogaalaa juhlittiin perinteisin menoin perjantaina 31. maaliskuuta Helsingin Messukeskuksessa.
Radio City -kanavan aamuohjelmaa juontavat Jere Jääskeläinen ja Samuel Nyman innostuivat muistelemaan punaisella matolla aiempien vuosien gaaloja.
– Eeppisin Radiogaala-muisto – se oli hauska viime vuonna, kun voitimme Vuoden luova teko -palkinnon ja menimme lavalle. Toimitusjohtaja Sami Tenkanen (Bauer Media) huusi lavalle, että ”mitä te siellä teette?”. Hän ei tiennyt, että olimme oikeasti keksineet sen idean ja toteuttaneet sen. Hän luuli, että me olemme menneet vain siipeilemään sinne, vaikka olimme oikeasti ansainneet sen, Jääskeläinen kertoo.
Palkinto päätyi Cityn aamukaksikon pöytään.
– Aamulla sitten viestiteltiin, missä se palkinto on, Jääskeläinen paljastaa.
– Se itse asiassa hukkui se palkinto, koska muistaakseni ehkä jouduttiin tilaamaan uusi palkinto. Siitä otettiin kaikki ilo irti, Nyman jatkaa.
Jääskeläinen kertoo, että samasta gaalasta jäi muitakin muistoja, vaikka ne eivät aivan kirkkaita enää olekaan.
– Heräsin… Istahdin sellaisella tienreunalla Punavuoressa. Herrasmies tuli koputtamaan, että ”Morjesta, mihin matka?”, Jääskeläinen kertoo.
Radiojuontaja kertoi tekevänsä matkaa kotiinsa Töölöön.
– Hän sanoi, että ”Meillä on toimisto siinä vieressä, voin heittää sinut”. Hän oli siis poliisi. Heitti kotiin ja kaikki hyvin, Jääskeläinen kiittelee virkavaltaa.
Radiogaalan konkarikävijä Nyman kertoo, että joskus gaala on järjestetty The Circus-yökerhossa.
– Ne, jotka ovat käyneet siellä, tietävät, että se on tosi pieni paikka. Sinne, kun sullot tämän 600 juhlavierasta, se on ahdas tila olla, Nyman sanoo.
Hän iloitsee, että gaala on edistynyt siihen pisteeseen, että ”se järjestetään isommassa ja hienommassa tilassa”.
Source: iltalehti.fi