Podcast: Jaajo Linnonmaa paljastaa todellisen syyn käytöksellään ärsyttäneen kilpailijan potkuille
Viimeisimmässä Diili-jaksossa joukkueet saivat tehtävän suunnitella annokset Super Bowl -ravintolalle. Niin mustan riisin valmistusaika, tiukka aikataulu kuin kalliit raaka-aineetkin toivat haasteita kilpailijoille.
Lähtöpassit saivat lopulta Nico ja Janne.
Janne oli saanut aiemmin kilpailun aikana palautetta sosiaalisista taidoistaan ja tiimityöskentelystään.
Bisnesammattilaiset Lotta Backlund ja Verneri Ruohoranta puivat jaksoa Suplan Diili-podcastissa. He haastattelevat myös Diili-pomo Jaajo Linnonmaan. Jaajo kertoo yksinkertaisen syyn, miksi Janne sai potkut.
– Vaikka on selkeästi tekijämies kyseessä, mun pitää miettiä myös sitä endgamea eli henkilöä, joka Diilin voittaa. Hän tulee työntekijöideni kanssa (työskentelemään) ja myös operoimaan. Minä varmaan moista tykitystä kestäisin, mutta oma henkilökuntani voisi olla ihmeissään, jos saisi noin suoraa palautetta. Nyt oli Jannen aika lähteä kotiin, Jaajo perustelee.
Jaajo iloitsee, että Jannen viimeiseksi jääneessä jaksossa nähtiin hänen pehmeämpi puolensa.
– Kun hän jätti nyrkkeilyhanskat pukukoppiin, kuten hän itse sanoi, mehän nähtiin ihan herkkä tulkitsija, joka oli yksi tiimin jäsen. Ei hän tosin ihan hirveästi mitään aikaan saanut, mutta nähtiin Jannesta uusia puolia. Näimme sellaista henkistä kasvua.
Verneri kysyy Jaajolta, että onko hänestä outoa, että kun Jannelle huomautetaan hänen käytöstavoistaan, ”miehestä ei saa enää mitään irti”. Hän kysyy, pitääkö ”Janne vain päästää laukalle ja vittuiluvaihde täysille” vai mikä on oikea ratkaisu?
– Mulla tuli vähän turhautunut fiilis Jannen puolesta, että et sinä voi sanoa, että ”kun sain niin paljon negatiivista palautetta käytöksestäni, päätin laskea tehoja”. Olisin halunnut nähdä sen perus-Jannen tuossa viimeisessä tehtävässä – olisimme saaneet sitä viihdettä, Jaajo pohtii.
Source: iltalehti.fi