Rosanna Kulju paljastaa podcastissa Selviytyjät-taktiikkansa: Piilopaikka amuletille mietitty valmiiksi
Mediapersoona Rosanna Kulju on yksi tulevan kauden Selviytyjät Suomi -kilpailijoista.
Kulju luotsaa yhdessä Piritta Hagmanin kanssa Pimppiheimo-podcastia, jonka tuoreessa jaksossa he käsittelevät Kuljun tuntemuksia tulevasta seikkailusta. Jakso on äänitetty ennen Selviytyjät-matkan alkua.
Kulju mukaan jännittävä asia ohjelmassa on muut ihmiset ja se, että he haluavat ”puukottaa selkään”.
– Olen niin kameleontti, että sopeudun mihin vaan ja tulen toimeen kenen tahansa kanssa. Tietenkin on ääriolosuhteet, joten varmasti tulee jonkun naama vituttamaan ja se, kehen voi luottaa ja kehen ei! Kulju avautuu podcastissa.
Kulju kertoo jaksossa lähtevänsä pelaamaan Selviytyjät-peliä ”omien arvojensa mukaisesti”.
– Valehdella joutuu tietysti, mikä on muuten minulle normaalisti äärimmäisen iso punainen vaate. Yritän kuitenkin pelata niin, ettei tarvitsisi ihan hirveästi kaikille valehdella tai ainakaan niitä omia puukottaa selkään, Kulju pohtii jaksossa.
Amuletti pikkareihin
Kulju kertoo olevansa arkielämässä avulias ja antavainen tyyppi, mutta viidakossa hänen täytyy kaivaa itsestään itsekkäämpi puoli esille.
Hagman painottaa Kuljulle, ettei hän voi antaa Selviytyjistä tuttua onnenamulettia kenellekään muulle.
– Pistän sen niin syvälle pikkareihin, ettei kukaan saa sitä sieltä! Kulju nauraa.
Kulju kertoo käyneensä ohjelman takia pakollisella lääkärin ja psykologin vastaanotolla. Hän sanoo kokeneensa, että häntä olisi ”syynätty tarkemmin” läpi sen takia, että hänellä on ollut aiemmin mielenterveysongelmia.
– Olen aikuinen ihminen. En olisi koskaan suostunut tähän, jos olisi pienintäkään ajatusta siitä, että minä siellä ahdistun.
– Minulla on kokemusta siitä, miltä ahdistus- tai paniikkikohtaus tuntuu. Minulla on avaimet siihen, miten toimia, jos ne tulevat. Minulla on varmasti enemmän niitä avaimia repussa kuin niillä, jotka ei ole koskaan käynyt niitä läpi, Kulju summaa.
Rosanna Kuljun ja Piritta Hagmanin Pimppiheimo-podcast kuunneltavissa Podplaysta.
Source: iltalehti.fi