Abban kitaristi Lasse Wellander on kuollut
Abban kitaristinakin tunnettu muusikko Lasse Wellander on kuollut 70-vuotiaana. Wellanderin perhe kertoo asiasta Facebookissa.
Perheen mukaan Wellander sairasti syöpää, ja hän menehtyi sairauden uuvuttamana pitkänäperjantaina läheistensä ympäröimänä.
– Joudumme sanoinkuvaamattomalla surulla ilmoittamaan, että rakas Lassemme on nukkunut pois, Wellanderin perhe kirjoittaa.
– Olit loistava muusikko ja niin nöyrä kuin vain voi, mutta ennen kaikkea olit ihana aviomies, isä, veli, setä ja isoisä.
– Rakastamme ja kaipaamme sinua paljon.
Wellander tunnetaan parhaiten Abban kitaristina. Hän soitti yhtyeen kanssa aina 1970-luvun kulta-ajalta vuoden 2021 paluuseen. Yhteistyö Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kanssa laajeni myös musikaaleihin.
Wellander julkaisi myös useita sooloalbumeja, mutta hänen suurimmat hittinsä syntyivät Abban ja muiden ruotsalaisartistien kanssa studiomuusikkona tai tuottajana.
Source: iltalehti.fi