Yllätyspaljastus: Better Call Saul -tähti oli päätyä The Office -sarjan pääosaan – Myös nämä näyttelijät hakivat rooliin
Suositun The Office -sarjan amerikkalaisversion on tehnyt erityisen tunnetuksi koomikko Steve Carellin henkiin herättämä Michael Scottin hahmo. Carell tuli suuren yleisön tietoisuuteen roolistaan, mutta tosiasiassa oli lähellä, ettei roolissa olisi nähty toista kuuluisuutta.
Yhdysvaltalaisen Wired-lehden julkaisemalla videolla muun muassa Breaking Bad ja Better Call Saul -sarjoista tuttu Bob Odenkirk paljastaa, kuinka hän haki aikoinaan myös samaista Michael Scottin roolia.
– Kyllä, tämä pitää paikkansa, hän kertoo videolla jossa hän vastaa hakukoneessa hänen nimellään esiin tuleviin, eniten haettuihin kysymyksiin.
Odenkirk kertoo odottaneensa kärsimättömästi koekuvauksia ja kertoo tehneessä niissä kaikkensa.
– Ilmeisesti valinta lopulta tehtiin minun ja Carellin välillä.
Odenkirk jatkaa, kuinka Carell teki erinomaisen roolisuorituksen sarjassa. Hahmo oli mukana ensimmäiset seitsemän kautta.
– Hän on mahtava, hän on paras, mies ylistää.
Rooliin haki myös muita kuuluisuuksia, kuten Parks and Recreation -sarjasta Ron Swansonin roolista tuttu Nick Offerman sekä Dodgeball-elokuvasta tuttu Alan Tudyk.
Odenkirk kuitenkin esiintyy sarjan yhdeksännellä kaudella paperitoimiston uuden pomon roolissa, Michael Scottin poistuttua sarjasta.
The Office on alunperin brittiläisen Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin luoma sarja. Sitä tehtiin vuosina 2001-2003 ja sittemmin sarja on niittänyt uudelleenversiointina mainetta Yhdysvalloissa.
Source: iltalehti.fi