Rihannan piiloteltu esikoispoika täyttää jo pian vuoden – Katso, miltä pienokainen näyttää nyt
Laulaja Rihanna synnytti viime vuoden toukokuussa esikoispoikansa. Lapsen isä on räppäri Asap Rocky eli Rakim Mayers, jonka kanssa laulaja on pitänyt yhtä noin kolmen vuoden ajan.
Rihanna on tätä nykyä tarkka yksityisasioistaan. Esikoispoika pidettiin aluksi visusti poissa julkisuudesta, kunnes hänestä julkaistiin ensimmäinen valokuva helmikuussa. Kyseinen valokuva oli Voguen kansikuva, jossa Rihanna poseerasi mies vierellään ja lapsi sylissään.
Laulaja on alkanut näyttää lasta sosiaalisen median kanavissaan helmikuusta lähtien. Hän julkaisi juuri pojasta suloisia pääsiäiskuvia Instagram-tililleen. Kuvissa poika istuu nurmikolla kanien keskellä ja laittaa suklaamunaa suuhunsa. Seuraavissa postauksen kuvissa poika poseeraa pupunkorvat päässä.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne tästä linkistä. Postauksen kuvia voi selata kuvien sivuilla olevista nuolista.
Lapsen nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Rihanna odottaa tällä hetkellä parin toista yhteistä lasta. Hän julkisti raskautensa helmikuussa Super Bowl -esityksensä aikana. Toisen lapsen laskettua aikaa ei ole kerrottu julkisuuteen.
Asap Rockyn tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Everyday ja Praise The Lord. Räppäri on esiintynyt Rihannan tavoin myös Suomessa.
Source: iltalehti.fi