Mitä ihmettä? James Bond-näyttelijä oli oikeastikin salainen agentti
James Bond -elokuvassa näytellyt israelilainen näyttelijälegenda Chaim Topol oli myös oikeassa elämässä salainen agentti.
Näin väittävät Erittäin salainen -elokuvassa näytelleen Topolin leski Galia ja lapset Adi ja Omer. Väitteistä kertoo The Sun.
Viime kuussa 87-vuotiaana edesmennyt Topol työskenteli väitetysti kovista otteistaan tunnetulle Israelin tiedustelupalvelu Mossadille.
Perheenjäsenten mukaan Topol käytti Lontoon-kotiaan tukikohtanaan. He kertovat, että hänen tähtäimessään oli suurlähetystöjä, lentokenttiä ja lentoyhtiöitä.
Salakuuntelulaite
Erään kerran Topol väitetysti asensi salakuuntelulaitteen jonkin Arabimaan suurlähetystöön. Hän käytti hyväkseen vieressä sijaitsevaa asuntoa ja teeskenteli olevansa hammaslääkärissä oleva potilas. Siten hän pyrki peittämään poraamisesta lähtevät äänet.
– En tiedä tarkkaan, mikä on oikea määritelmä tehtäville ja velvollisuuksille, joita hän suoritti, Omar kertoo The Sunin mukaan.
– Mutta se on selvää, että isä osallistui Mossadin salaisiin operaatioihin.
Omarin mukaan isän kuuluisuus auttoi salaisten tehtävien suorittamisessa.
– Hän oli noina vuosina kansainvälinen tähti, ja hän pystyi menemään minne vain halusi, Omar sanoo.
– Hän kykeni toimittamaan dokumentteja ja ottamaan kuvia niin, ettei kukaan kyseenalaistanut mitään.
– Mutta ei hän ollut mikään James Bond tai vastaava!
Source: iltalehti.fi