Kiinteistöuutiset: Jounin kaupan kauppahinta paljastui
Sampo Kaulanen kertoi hiljattain luopuvansa kuuluisan Jounin kauppansa kauppiuudesta. Kaulanen on kauppias jo kolmessa sukupolvessa. Hän luopuu kaupastaan, sillä hän haluaa nähdä itsensä tulevaisuudessa muuallakin kuin kaupassa.
Kiinteistöuutiset kirjoittaa, että Kaulanen luopuu Kolarin Äkäslompolossa sijaitsevasta Suomen suurimmasta K-kaupasta ja samalla Kesko ostaa Jounin kauppa Oy:ltä rakennukset ja tontit. Kiinteistö on kooltaan noin 8 100 neliömetriä.
Colliersin markkinadatan mukaan kauppahinta on 19 miljoonaa euroa.
Kaulanen kertoi aiemmin Iltalehdelle, ettei hän etsi välittömästi uutta työtä, vaan lepää ensin. Päätös kaupasta luopumisesta ei syntynyt hetkessä, vaan Kaulanen on pohtinut sitä pitkään.
Source: iltalehti.fi