Väki vähenee Farmissa – Susanna Laine pudotti yllätyksen pudonneelle kilpailijalle
Lauantai-iltana nähdyssä Farmi-jaksossa Meri Aalto ja Henny Harjusola ottivat mittaa toisistaan kaksintaisteluareenalla. Kaksikko kisasi taitoa vaativassa tehtävässä, jossa vaadittiin kädentaitoja ja tarkkuutta.
– Käymme kolme erää, joista ensimmäinen on sokkonaulaus. Teidän tulee naulata nauloja viiteen merkittyyn kohtaan. Saatte katsoa näitä kohtia 20 sekuntia, jonka jälkeen käännätte laudan toisinpäin ja yritätte arvioida, missä oikea kohta on, juontaja Susanna Laine selitti säännöt.
Tehtävä aiheuttikin päänvaivaa kilpailijoille.
– Siinä, kun joutui kääntämään sitä lautaa edestakaisin ja mietit sitä kuviota, niin se (kuvio) rupesi häipymään aivoista, Henny totesi.
Parhaiten tehtävästä suoriutui Meri, joka nappasi yhden pisteen.
Toisessa tehtävässä kilpailijoiden piti sahata puusta tietynpainoinen kappale. Lähemmäksi annettua painorajaa osunut kilpailija voittaisi erän.
Kolmannessa tehtävässä kaksikon piti vuolla tietyn verran kiehisiä.
– Miten voit arvioida tuollaisen asian? Minä vaan vuolin, Henny tuumasi.
Kilpailusta tuli varsin jännittävä, sillä Henny onnistui tasoittamaan tilanteen.
Meri oli kuitenkin osannut arvioida sahatun puupalasen painon lähemmäksi vaadittua tulosta.
Voitto tarkoitti sitä, että Meri sai jatkaa mukana kilpailussa. Hennyn oli vuorostaan hyvästeltävä muut kanssakilpailijat.
– Minä pääsen lämpimään suihkuun, nuo ei, joke’s on them (ähäkutti). Olin täällä reilusti pitempään kuin viime kerralla. Tein parhaani täällä ja tutustuin supermahtaviin ihmisiin, Henny totesi kameroille.
Ennen kuin mediapersoona poistui Farmilta, juontaja Susanna Laine paljasti yllätyksen.
– Nyt, kun kirjoitat kirjettä farmilaisille, niin sinä et valitsekaan torpparia, vaan valitset kaksi joukkueenjohtajaa.
Farmi Suomi lauantaina Nelosella kello 20.00 & Ruudussa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Source: iltalehti.fi