Krista Siegfrids katosi lähes tyystin julkisuudesta – Kertoo nyt mitä tekee työkseen

Matti Koskinen
30 huhtikuun, 2023
94 Views
Krista Siegfrids katosi lähes tyystin julkisuudesta – Kertoo nyt mitä tekee työkseen

Krista Siegfrids oli ensin kaikkialla aina viikoittain miljoonayleisön kerännyttä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa myöten. Sitten Amsterdamissa asuva Krista ”katosi” eikä häntä ole nähty edes Uuden musiikin kilpailussakaan, jonka vakiojuontaja hän oli monen vuoden ajan.

Puhelimen toisessa päässä oleva Krista naurahtaa kysyttäessä, mitä hän oikein tekee nykyään vai tekeekö mitään.

– Mä elän ihanaa elämää Amsterdamissa! Teen keikkoja niin juontajana kuin laulajanakin Suomessa ja myös muualla Euroopassa. Mulla on aika paljon eri projekteja.

Suomessa Krista käy vähintään kerran kuukaudessa yritystilaisuuksissa, jotka eivät niin näy julkisuudessa. Toisinaan Suomen-reissuja on useamminkin. Ja nyt, keväällä Euroviisut työllistävät Kristaa. Hän tekee kolmatta vuotta omaa viisuohjelmaa Out-tv:lle. Liverpool calling -nimistä ohjelmaa on kuvattu pitkin kevättä Alankomaissa, ja se huipentuu Liverpoolin Euroviisuihin.

– Mä haastattelen Euroviisujen avajaisten punaisella matolla artisteja suorassa lähetyksessä. Euroviisut ovat ihmisen parasta aikaa!

Aina iloinen

Juuri Euroviisut ja iloisuus ovat asioita, jotka Kristaan liitetään. Iloisuus, positiivisuus on Kristan kohdalla tietoinen päätös.

– Jos asenne on sellainen, että kaikki on paskaa, niin ei silloin tapahdu mitään kivaa. Ja mulla on lapsi, joka katsoo, kun menen ilon kautta. Mutta ei kukaan voi kuitenkaan olla koko aikaa ylionnellinen.

Krista sanoo ettei hän raivostu juuri koskaan, sillä hän osaa puhua tunteistaan eikä pidä asioita sisällään. Silloin asiat eivät etene sellaiseen pisteeseen, että hän räjähtäisi.

Krista antaa haastattelua kotoaan Amsterdamista, jossa kevät on pitkällä. Puut ovat vihreitä ja kirsikkapuut kukkivat.

Amsterdamiin hän muutti kolme vuotta sitten rakastuttuaan alankomaalaiseen Rutger van Nesiin.

Krista ei puhunut yhtään hollantia muuttaessaan, mutta nyt kieli sujuu niin hyvin, että hän pystyy tekemään töitäkin hollanniksi. Kielen oppimista auttoi, kun Krista alkoi korona-aikana ottaa hollannin yksityistunteja Zoomin välityksellä.

Kotona on välillä kielten sekamelska, kun Krista puhuu kaksivuotiaalle Lizzylle äidinkieltään ruotsia, Rutger hollantia ja maassa puhutaan paljon englantia.

Lizzyn vahvin kieli on hollanti, sitä kun kuulee kodin ulkopuolellakin.

– Kävimme jouluna Suomessa ja Lizzy yritti mummolle puhua hollantia. Äitini ei sitä tietenkään ymmärtänyt, ja Lizzyllä meni hermot, kun mummo ei tajunnut. Lopulta Lizzy oivalsi ja vaihtoi kielen ruotsiksi. Se oli jollain tapaa hauskaa.

Krista sanoo Lizzyn olevan energinen, siis todella energinen ja pirteä lapsi, jolla on kova oma tahto.

– Välillä tuntuu, että töissä olo on lepoa kotiin verrattuna, Lizzyllä tosiaan on virtaa. Karma is a bitch, Krista nauraa.

Ei muuttoa Suomeen

Kristan elämä muuttui kertalaakista Rutgerin, muuton ja Lizzyn myötä. Muutto Suomeen ei ole suunnitelmissa vaan elämä on asettunut uomiinsa Amsterdamissa. Siitä kertoo sekin, että Lizzy, joka on nyt kaksi, menee jo parin vuoden päästä kouluun Amsterdamissa. Alankomaissa koulunkäynti alkaa aikaisemmin kuin Suomessa.

– Musta on niin ihanaa asua täällä. Amsterdam on ihana kaupunki ja tuntuu, että mulla oli Suomessa koko ajan kova kiire. Täällä on enemmän aikaa ystäville, ja prioriteetit muuttuivat, kun sain lapsen. Välillä on kiirettä ja actionia, välillä rauhallisempaa. Mä olen oppinut elämään tällä tavalla ja tykkään elää tällä tavalla.

Jos jonnekin pitäisi muuttaa, olisi se Espanja tai jokin muu lämmin paikka.

– Mutta ei se vielä ole ajankohtaista.

Suuri haave

Ajankohtaista sen sijaan on Euroviisut, joissa Suomella on kerrankin mahdollisuus aina voittoon asti.

Kristan ja Suomen viisuedustaja Käärijän tapaaminen Amsterdamissa viime viikonloppuna ei onnistunut, mutta he ovat viestitelleet paljon.

– Mä tiedän, kuinka hullu koko kevät on, sitä ei ehkä kaikki ymmärrä. Kevät on rankka mutta myös mahtava, ja pitää muistaa levätä. Olen yrittänyt Käärijää tsempata.

Krista uskoo Käärijän voittomahdollisuuksiin, vaikka myös Ruotsin Loreen, jota Krista sanoo fantastiseksi, onkin viisujen ennakkosuosikki.

– Maailmassa on niin paljon synkkyyttä ja sotaa. Mä uskon, että jengi haluaa kreisibailata. Veikkaan Käärijän voittavan yleisöäänet, ja toivon, että hän saa raadiltakin riittävästi ääniä.

Kristan koko oma ura alkoi Uuden musiikin kilpailusta ja Euroviisuista. UMK:lla on edelleen paikka Kristan sydämessä, eikä mitään ovia ole suljettu.

Euroviisuihin liittyy Kristan elämän suurin haavekin. Ensimmäinen haave oli Suomen edustaminen viisuissa, ja tämä haave toteutui vuonna 2013.

Nyt toinen haave on lähempänä toteutumistaan kuin koskaan aiemmin.

– Suurin haaveeni on, että voisin juontaa Euroviisut. Elämäni olisi täydellistä, jos tämä tapahtuisi.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *