Podcast: Räppäri William avautuu kokaiinin käytöstään – Kertoi, kuinka vaikea oli lopettaa

Matti Koskinen
5 toukokuun, 2023
63 Views
Podcast: Räppäri William avautuu kokaiinin käytöstään - Kertoi, kuinka vaikea oli lopettaa

Rap-artisti William, oikealta nimeltään Ville Virtanen, vieraili somevaikuttaja ja podcast-juontaja Hanna Tikanderin Selvin päin -podcastissa kertomassa suhteestaan päihteisiin.

Raumalta kotoisin oleva Virtanen, 26, tuo jaksossa avoimesti ilmi, kuinka Helsinkiin muuttaessa hänen päihteiden käyttönsä lisääntyi. Aluksi bileillat sisälsivät pelkästään alkoholia, mutta myöhemmin mukaan tulivat myös kokaiini ja kannabis.

– Aluksi oli todella siistiä viina, kokaiinin vetäminen ja pitkät juhlat. Ei se ollut kuitenkaan mitään juhlimista, vaan kokaiinin (käyttäminen) oli, kun oli niin huono olla. Oli todella huono parisuhde ja muutkin siinä vetivät, joten miksi minäkin en? Virtanen muistelee podcastissa.

Virtanen nousi julkisuuteen ja soittolistojen kärkeen vuonna 2020 julkaistessaan jättihitiksi nousseen Penelope-kappaleen. Biisin myötä tullut julkisuus loi tuoreelle rap-artistille suuren määrän erilaisia paineita, joita hän yritti lievittää päihteillä.

– Sain heti alussa niin paljon kommenttia, koska herätin ihmisissä paljon eri mielipiteitä, että oli pakko dokata ja vetää ennen keikkaa, artisti kertoo.

– Nyt olen pitkään mennyt lavalle ihan selvin päin ja se on todella kivaa, nautin siitä! Huomaan, että keikkani on myös parempia, nyt ne on oikeasti hyviä. Ennen mä pelkäsin mennä sinne (lavalle), mutta nykyään sanon: ”Mä haluan mennä tuonne jo!”, Virtanen kuvailee.

Löysi itsensä

Tänä päivänä Virtanen kertoo lopettaneensa kokaiinin käytön kokonaan. Hän kertoo myös olevansa ”sober curious”, joka tarkoittaa omasta tahdosta tapahtuvaa päätöstä vähentää alkoholin kulutusta. Virtanen on ollut viime syksystä asti ilman alkoholia. Artisti myöntää käyttävänsä edelleen aika ajoin kannabista, joka auttaa esimerkiksi häntä nukahtamaan.

Virtasen mukaan päätös lopettamisesta ei ollut helppo. Päätökseen vaikutti kuitenkin suuresti viime kesänä alkanut uusi parisuhde mediapersoona Linda Manuellan kanssa. Pariskunta kertoi hiljattain menneensä kihloihin.

– Sen jälkeen minulla ei ole käynyt mielessäkään tuollainen. Pakko sanoa, että olen ollut todella iloinen tästä päätöksestä. Olen löytänyt itseni uudestaan ja olen vihdoin onnellinen. En tarvitse alkoholia tai kokaiinia mihinkään, Virtanen summaa.

Hanna Tikanderin juontama Selvin päin -podcast kuunneltavissa Podimossa.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *