Sovinnon ele: Kuningas Charles toivotti hyvää syntymäpäivää Archielle ”missä ikinä hän onkaan”
Prinssi Harry käväisi viikonloppuna pikaisesti Lontoossa.
Jo etukäteen oli tiedossa, että hän osallistuu isänsä, kuningas Charles III:n, kruunajaisiin yksin. Puoliso, herttuatar Meghan, jäi Yhdysvaltoihin, koska pariskunnan esikoisella, Archiella, sattui olemaan 4-vuotissyntymäpäivä juuri lauantaina.
Harryn visiitti synnyinmaahansa jäi lyhyeksi.
Hän saapui perjantaina ja käväisi silminnäkijätietojen mukaan Buckinghamin palatsissa, mahdollisesti tapaamassa isäänsä.
Lauantaina Harry osallistui kruunajaisten päätapahtumaan Westminster Abbeyssa, mutta porhalsi sieltä suoraan Heathrow’n lentokentälle ja sieltä kotiin Yhdysvaltoihin.
Kun Harry oli jo menossa, muu kuninkaallinen perhe vasta siirtyi kruunajaiskirkosta Buckinghamin palatsiin. Siellä oli ohjelmassa kansan tervehtiminen vilkutellen parvekkeelta. Harry ei olisi hoviin kuulumattomana parvekkeelle päässyt, mutta sen sijaan vilkuttelun jälkeiselle juhlalounaalle hänet oli kutsuttu.
Senkin Harry siis jätti väliin.
Vastakruunattu Charles kuitenkin huomioi nuorimman poikansa pojan lounaalle osallistuneet lähteet kertovat.
Lounaan aluksi prinssi William nousi ylös ja onnitteli isäänsä hienosta päivästä.
Charles vastasi tähän kiittämällä kaikkia, jotka olivat nähneet vaivaa tärkeän päivän eteen.
Kuningas myös nosti lasiaan kolmelle lapsenlapselleen, prinssi Georgelle, prinsessa Charlottelle ja prinssi Louis’lle. mutta hän sanoi nostavansa maljaa myös heille, ”jotka eivät ole paikalla”.
Lisäksi Charles toivotti hyvää syntymäpäivää Archielle ”missä ikinä hän onkaan”.
– Se oli hieno hetki, lähde kommentoi.
Kuningasparin ja koko prinssi Williamin perheen lisäksi lounaalle osallistuivat Charlesin sisarukset, Camillan lapset ja lapsenlapset sekä prinsessa Catherinen vanhemmat ja sisarukset. Myös Camillan läheisimpiä ystäviä oli paikalla.
Lähde: Dailymail
Source: iltalehti.fi