Monacon ruhtinaspari osallistui kuningas Charlesin kruunajaisiin – Pariskunnan 8-vuotiaita kaksosia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa
Kuningas Charles III:n kruunajaisia vietettiin viime viikonloppuna.
Lauantain kruunajaistilaisuudessa Westminster Abbeyssa oli paikalla reilut kaksituhatta kutsuvierasta. Kutsuttujen joukossa oli luonnollisesti useiden maiden siniverisiä.
Monacoa kruunajaisissa edusti ruhtinas Albert puolisonsa, ruhtinatar Charlenen kanssa.
Pariskunnan 8-vuotiaat kaksoset, prinsessa Gabriella ja prinssi Jacques, jäivät kruunajaisviikonlopuksi kotiin.
– Lapset eivät olleet kruunajaisista kovin kiinnostuneita. He tiesivät kyllä, missä olemme ja kehotimme heitä katsomaan kruunajaisia televisiosta. Mutta ei heitä tainnut kiinnostaa, Albert arveli.
– Hehän ovat vielä niin nuoria, hän jatkoi.
Albert ja vastakruunattu Charles ovat olleet jo vuosikymmeniä hyviä ystäviä.
– Pidämme yhteyttä, mutta olemme keskustelleet viimeksi kuningatar Elisabetin hautajaisissa, Albert kertoi ennen kruunajaisia.
Kuninkaallisille ei saa virallisesti viedä lahjoja.
– Ehkä annan hänelle kuitenkin yksityisesti lahjan jossain toisessa tilaisuudessa, Albert pohdiskeli Charlesin kruunajaisiin viitaten.
Lähde: Svenskdam
Source: iltalehti.fi