”Epätodellista” – Näin Loreen kommentoi viisuvoittoaan
Ruotsalaislaulaja Loreen on tuoreeltaan kommentoinut viisuvoittoaan. Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n voittajahaastattelussa väsynyt mutta onnellinen voittaja huokui tyytyväisyyttä.
– Tämä tuntuu hullulta, tämä on niin epätodellista. Olen iloinen ja kiitollinen kaikille, jotka äänestivät minua, Loreen sanoo SVT:lle.
Vaikka Loreen oli nostettu jo ennakkoon viisujen suurimmaksi voittajasuosikiksi Käärijän rinnalla, voitto tuli hänelle yllätyksenä.
– En ymmärrä. Ainoa asia, mitä nyt tunnen, on niin paljon rakkautta. En uskonut villeimmissä unelmissanikaan, että näin tapahtuisi.
Loreen sanoo valmistautuneensa Euroviisuihin kuukausien ajan, mutta kova työnteko oli voiton arvoista.
– Olen valmistautunut tähän kuusi kuukautta. Olen treenannut ja muuttanut ruokavaliotani. Mutta olen rakastanut jokaista hetkeä, vaikka se oli intensiivistä, se oli sen arvoista.
Haastattelun lopuksi hän välitti vielä terveisensä kannattajilleen.
– Sydämeni pohjasta, kiitos. Tämä oli teitä varten ja rakastin joka sekuntia siitä.
Euroopan yleisradiounioni Ebun lehdistötilaisuudessa Loreen sanoo toivovansa, että Euroviisut järjestetään ensi vuonna Tukholmassa.
Tattoo-kappaleella palkintopystin pokannut Loreen voitti Euroviisut ensimmäisen kerran vuonna 2012 kappaleellaan Euphoria, ja nyt hänestä tulee vasta toinen artisti kilpailun historiassa, joka on voittanut viisut kahdesti. Aiemmin tempussa on onnistunut ainoastaan irlantilainen Johnny Logan.
Ruotsille voitto on seitsemäs Euroviisuissa kautta aikain. Se nousee jakamaan kaikkien aikojen voittotilastossa kärkipaikan Irlannin kanssa.
Source: iltalehti.fi