Kanadalaisartisti The Weeknd vaihtaa artistinimensä
Kanadalaisartisti The Weeknd on hiljattain kertonut haluavansa muuttaa artistinimensä oikeaan nimeensä Abel Tesfaye.
Uutistoimisto AFP:n mukaan 33-vuotias R&B-muusikko oli maanantaina vaihtanut käyttäjänimensä jo Twitteriin ja Instagramiin.
Tesfaye kertoi vastikään amerikkalaisen W Magazine -muotilehden haastattelussa haluavansa ”tappaa The Weekndin”.
– Käyn läpi katarttista polkua juuri nyt. On tulossa hetki, jolloin olen valmis sulkemaan The Weekndin luvun, hän kertoi.
Maailman suosituimpiin artisteihin kuuluva Tesfaye kertoi edelleen tekevänsä musiikkia, mutta artistinimenä on jatkossa kenties tähden etunimi Abel.
– Yritän ehdottomasti luoda nahkaani ja syntyä uudelleen. The Weekndinä olen sanonut kaiken, mitä voin sanoa, hän selitti.
Artistin mukaan seuraava albumi on luultavimmin viimeinen, jonka hän julkaisee The Weeknd -nimellä.
Kanadalaisartisti nousi kuuluisuuteen yli kymmenen vuotta sitten kerättyään vahvan seuraajakunnan videopalvelu YouTubessa. Sittemmin The Weekndistä on muun muassa tullut ensimmäinen artisti, joka ylitti musiikkipalvelu Spotifyssa yli 100 miljoonan kuukausikuuntelijan rajan.
Seuraavaksi Tesfaye nähdään kesäkuussa HBO:lla julkaistavassa musiikkimaailmaan sijoittuvassa The Idol -sarjassa, jota hän tähdittää yhdessä näyttelijä Johnny Deppin tyttären Lily-Rose Deppin kanssa.
Source: iltalehti.fi