Käärijän jäähallikonsertti televisioidaan
Suomea Euroviisuissa edustanut ja toiseksi kilpailussa sijoittunut Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, esiintyy tulevana lauantaina 20. toukokuuta Helsingin jäähallissa. Vaikka keikka onkin loppuunmyyty, peli ei ole menetetty.
Yle kertoo tiedotteessaan, että Käärijän ensimmäinen konsertti viisuhumun jälkeen näytetään suorana lähetyksenä Yle TV2-kanavalla ja Yle Areenassa lauantaina kello 20.00 alkaen.
– Liverpoolissa nähtiin aivan mahtava, hurmoksellinen viisushow. Ensi lauantaina hurmos siirtyy Helsingin jäähalliin, jossa nostetaan tunnelma kattoon! Käärijä hehkuttaa tiedotteessa.
Yle Areenassa on tarjolla chat, jossa fanit voivat keskustella konsertista.
Käärijä lupaa, että keikalla on nähtävissä samanlaista energiaa kuin viisulavalla. Luvassa on myös yllätyksiä sekä Euroviisulavalta tutut tanssijat.
Käärijä on niittänyt suursuosiota ympäri maailmaa. Suomen ulkopuolella asuvia Käärijä-faneja ei kuitenkaan jätetä keikan ulkopuolelle, sillä Yle Areenan livelähetys on katsottavissa ympäri maailmaa.
Käärijän jäähallikonsertti lauantaina kello 20.00 Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.
Source: iltalehti.fi