Sampo Loiri yllättää isänsä jalanjäljissä – Tällainen on koskettava kappale Vesa-Matti Loirin muistolle

Matti Koskinen
19 toukokuun, 2023
77 Views
Sampo Loiri yllättää isänsä jalanjäljissä – Tällainen on koskettava kappale Vesa-Matti Loirin muistolle

Siitä on jo jonkin aikaa, kun Ilkka Vainio sai ystävältään Vesa-Matti Loirilta pyynnön: tee laulu, jossa kotka liitää.

Kotka on hengen vertauskuva. Se kuvastaa sitä, että vaikka elämä tässä olomuodossa päättyisi, henki jatkaa matkaansa.

– Veskun piti alun perin itse laulaa ja soittaa huilua sillä kappaleella, Ilkka Vainio kertoo Iltalehdelle.

Tuolloin taiteilija oli jo kokenut tuulisia vuosia ja nähnyt urallaan liki pitäen kaiken. Hän innostui kuullessaan, että voisi mahdollisesti vielä soittaa huilua.

Ainut huilu, jota Vesa-Matti Loiri enää pystyi soittamaan pikkurillin jänteen vioittumisen vuoksi oli se huilu, jonka hän oli aikoinaan lahjoittanut Jope Ruonansuulle. Ruonansuu oli tässä vaiheessa siirtynyt taivaallisiin soittoriveihin.

– Hain Jopen tekemät taulut Veskusta ja minusta Jopen vaimolta Marilta. Herkistyin, sillä Jope oli pitänyt niitä olohuoneen seinällä. Kysyin Marilta Veskun huilua ja hän totesi, että huilut kuuluvat Veskulle. Mutta toinen Veskun antama arvohuilu jäi ja kuuluu Jopen pojalle.

– Vesku oli otettu ja ihmeissään kun toin hänelle huilun, jolla voisi taas soittaa. Minulle jäi Veskun viimeiset huilunsoitot kännykälle. Ne säilyvät ikuisesti sydämessä.

Valmiiseen kappaleeseen asti Veskun huilunsoitto ei päätynyt.

Vesa-Matti Loirin kuoleman jälkeen Vainio tunsi sydämessään, että kappale olisi saatettava valmiiksi. Hän tuli ajatelleeksi tämän poikaa Sampo Loiria, jonka tiesi rakastavan musiikkia, ja joka oli legendaarisen huilun uusi omistaja.

Hän pyysi taiteilijan poikaa mukaan Taivaanhuilu-kappaleelle. Sampo Loiri kuunteli melodian, ja pohti asiaa muutaman päivän.

– Siinä oli aikomus kohdillaan. Se tuntui oikealta sydämessä, että soitan kappaleella. Se on omistettu isälle. Rakastan musisoida, joten halusin olla mukana kappaleella. Se on mielestäni voimabiisi, Sampo Loiri sanoo Iltalehdelle.

Kappaleen musiikkivideo kuvattiin Järvenpäässä luonnossa ja kalliolla raikkaassa kevätsäässä. Videolla Sampo Loiri soittaa huilua, ja siinä nähdään myös hänen Nandi-koiransa, joka on puoliksi akita ja puoliksi alaskanmalamuutti.

– Musiikkivideota tehdessä oli hyvä fiilis ja kuvaukset olivat hauskat. Teimme parkouria siellä luonnossa ja hypimme ympäriinsä. Aluksi oli tarkoitus olla paljain jaloin, mutta sitten kengät pysyivätkin jaloissa, Loiri hymyilee.

Ilkka Vainion mukaan Taivaanhuilu on voimalaulu ikuisesta ystävyydestä ja siitä, että elämä jatkuu taivaassa ja sydämissä.

– Se on herkin lauluni. Laulun kotka, joka liitää, on Vesku. Tunnen, että hän on läsnä, Vainio kertoo.

Voit katsoa musiikkivideon alta tai täältä.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *