Suomeen saapuva Sam Smith sai laulukiellon â Laulajalta murtunut ulostulo
Stay With Me -hitistään tunnettu laulaja Sam Smith on joutunut perumaan konserttejaan terveydentilansa vuoksi Isossa-Britanniassa. Laulaja esiintyi keskiviikkona Manchesterissa, mutta keskeytti esiintymisensä aikaisessa vaiheessa.
Tilanne aiheutti hämmennystä yleisössä, uutisoi Mirror. Aluksi keskeytyksen syyksi epäiltiin teknistä vikaa, mutta lopulta laulaja kertoi terveysvaivoistaan Instagram-tilillään. Hän oli huomannut ääniongelmia esityksensä aikana.
– Totta puhuakseni en tiedä, mitä sanoa. Taistelin virusta vastaan muutama viikko sitten ja sen jälkeen olemme matkustaneet ympäri Eurooppaa, ja meillä on ollut uskomattomia esityksiä. Tänään sound chekissä voin hyvin ja olin innoissani antamaan Manchesterille ikimuistoisen esityksen erikoisen loppuyllätyksen kera, laulaja harmittelee Instagram-tarinassaan.
Tilanne kuitenkin heikkeni laulajan mukaan hyvin nopeasti. Neljännen laulun kohdalla hän tunsi, että tilanne oli erittäin huono. Laulaja oli poistunut lavalta ja yrittänyt saada äänensä toimimaan.
– Rakastan teitä kaikkia, olen pahoillani, Smith päätti tekstinsä.
Tähden oli tarkoitus esiintyä Birminghamissa ja Glasgow’ssa, mutta toisin kävi. Lääkärit ovat määränneet hänet laulukieltoon, jotta tähden äänihuulet saavat levättyä kunnolla.
Smith saapuu konsertoimaan ensimmäistä kertaa Suomeen heinäkuussa. Brittilaulajan voi nähdä Pori Jazz -festivaalilla 14. heinäkuuta.
Tammikuussa artistilta ilmestyi uusi Gloria-albumi.
Source: iltalehti.fi