Tämä Bruce Willisin terveydentilasta tiedetään nyt

Matti Koskinen
28 toukokuun, 2023
129 Views
Tämä Bruce Willisin terveydentilasta tiedetään nyt

Vuoden 2022 keväällä uutisoitiin, että näyttelijä Bruce Willis, 67, on vakavasti sairas.

Muistiliiton mukaan Willisin Otsa-ohimolohkorappeumasta johtuva muistisairaus eli frontotemporaalinen degeneraatio on yleisnimitys oireyhtymille, joille on ominaista aivojen otsa- ja ohimolohkojen toiminnan heikkeneminen ja siitä johtuvat oireet. Willis sai oikean diagnoosin tämän vuoden alussa. Aiemmin hänen oireistaan puhuttiin vain dementiana.

Viimeisimpien tietojen mukaan Willisin sairaudelle ei ole löydetty hoitomuotoa. Willisin vaimon Emma Hemmingin mukaan keinot ovat kyseisessä sairaudessa hyvin vähäiset. Näyttelijän vointi on huonontunut hänen vaimonsa mukaan nopeasti. Willisillä on vaimon mukaan haasteita muun muassa puheen tuottamisessa ja kommunikoinnissa, jotka ovat sairaudelle tyypillisiä oireita.

Willis on vetäytynyt julkisuudesta ja jäänyt eläkkeelle näyttelemisestä. Hän esiintyy enää vain perheen julkaisemissa sosiaalisen median päivityksissä. Emma pyysi alkuvuodesta, etteivät paparazzit seuraisi näyttelijää kadulla. Hän kertoi, että muistisairaan kanssa on vaikeaa liikkua, eikä huutelut helpota tilannetta, kun Willis hämmentyy.

Willisin sairastumisesta kiersi huhuja vuosien ajan elokuva-alan työntekijöiden yhteisössä. Näyttelijä unohteli kuvauksissa vuorosanoja ja hänen oli vaikea muistaa ohjeita. Willisin sairastuminen pidettiin salassa ja hänen käytöksensä herätti spekulaatioita.

Sairaus alkaa muistisairaudeksi jo aikaisin, yleensä jo 45 ja 64 ikävuoden välillä. Usein oireet tulevat hiipien ja etenevät vähitellen. Yksi yleisimmistä tähän sairausryhmään kuuluvasta oireyhtymästä on Willisin sairastama frontotemporaalinen dementia.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *