Harrison Ford, 80, ja Calista Flockhart, 58, edustivat yhdessä
Näyttelijäpariskunta Harrison Ford, 80, ja Calista Flockhart, 58, säteili ylpeydestä Liam-poikansa valmistujaisissa. Parin 22-vuotias adoptiopoika Liam Flockhart Ford valmistui Yhdysvalloissa Massachusettsissa sijaitsevasta Amherst College -opinahjosta.
Ford ja Flockhart ikuistettiin kuviin tilaisuudessa viime lauantaina. Muun muassa Daily Mail uutisoi avioparista, joka osallistui valmistujaisiin hymyilevänä. Ford ja Flockhart ovat olleet naimisissa 13 vuotta.
Flockhart oli saapunut paikalle raikkaassa, valkoisessa mekossa ja luonnollisessa meikissä. Ford puolestaan oli sonnustautunut tummaan pukuun ja aurinkolaseihin. Ylpeän äidin nähtiin ottavan kuvia pojastaan kännykällä valmistujaisten aikana.
Adoptoitu 2001
Ally McBeal -tähti Calista Flockhart adoptoi Liamin vuonna 2001 yksinhuoltajaäitinä, eli vuosi ennen kuin hän tapasi Harrison Fordin. Myöhemmin myös Ford adoptoi Liamin.
– Olen aina halunnut adoptoida lapsen, ja olen niin täynnä iloa siitä, että minua on siunattu ihanalla ja terveellä pojalla, Flockhart sanoi tuolloin.
Näyttelijälegenda Harrison Ford tunnetaan muun muassa Tähtien sota – ja Indiana Jones -elokuvista. Hänet nähdään pian viidennessä Indiana Jones -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa kesäkuussa. Calista Flockhart tunnetaan parhaiten nimiroolista Ally McBeal -tv-sarjassa, ja hän on näytellyt myös muun muassa Supergirl-sarjassa.
Fordilla on myös neljä lasta aiemmista liitoistaan.
Source: iltalehti.fi