Rammstein-kohussa ei ole kyse seksistä

Matti Koskinen
30 toukokuun, 2023
119 Views
Rammstein-kohussa ei ole kyse seksistä

Mikä on naisen osa ja rooli musiikkifanina? Sitä olen pohtinut 1990-luvulta asti, ja näköjään sitä saa pohtia yhä vuonna 2023.

Rammsteinin keikalle Vilnassa osallistuneen Shelby Lynnin väitteet huumaamisesta ja seksiin painostamisesta ovat nostaneet valtavan kohun.

Kohun yltyessä painoi Till Lindemannin casting directoriksi tituleerattu Alena Makeeva hätänappulaa, keksi sopivat häshtägit ja pyysi faneilta positiivisia kokemuksia tapaamisista Rammsteinin jäsenten kanssa. Niitä on kertynyt hänen Instagram-tililleen valtavasti.

Niillä ei vain ole mitään todistusarvoa, koska jos Shelby Lynnin väittämä asia on tapahtunut kerrankin, se on väärin. Silloin on ihan oikeustajun mukaista, että yhtye on siitä vastuussa.

Viimein eilen Rammsteinkin kommentoi väitteitä virallisella Twitter-tilillään ja vakuutti lyhyesti, ettei väitettyjä asioita ole tapahtunut heidän Vilnan-keikkansa yhteydessä, ja ettei heidän tietoonsa ole tullut, että viranomaiset tutkisivat asiaa.

Ehkä näin. Objektiivisuuden kannalta olisi suotavaa, että Vilnan tapahtumat tutkitaan perinpohjaisesti. Ja samoin muut tapaukset, mikäli niitä on.

Bändäreiden ja rocktähtien yhteinen taival on pitkä, tiivis ja osin mystifioitu. Bändäri on stereotyyppisesti yleensä naispuolinen henkilö, joka on valmis harrastamaan seksiä kuuluisan henkilön – joka on stereotyyppisesti mies – kanssa.

Kaikki naispuoliset musiikkifanit eivät kuitenkaan ole bändäreitä. Eivät, vaikka he haluaisivat tavata idolinsa, sattuisivat läpäisemään esimerkiksi Till Lindemannin casting directorin seulan ja pääsemään Rammsteinin tai Till Lindemannin oman bändin bäkkäribileisiin.

Moni Rammsteinia ja Till Lindemannia raivokkaasti puolustavista ei näytä tätä ymmärtävän. Tällainen kiero ajattelutapa, jossa mukaan lähteminen tarkoittaa automaattista suostumista seksiin, on tuttu vuosikymmenten takaa.

Ei ole väärin harrastaa seksiä kuuluisuuden kanssa. Se on täysin ok, kun peli on selvä ja kaikki osapuolet sitä haluavat.

Mutta jos tällaisessa tilanteessa tapahtuu huumaamista tai painostamista, se on yksiselitteisesti väärin. Oman kierteensä tilanteeseen lisää se valta, joka muusikolla on faniinsa.

Shelby Lynn on jäänyt julkisessa taistelussaan pitkälti yksin. Vastaavia, pitkälti anonyymejä kokemuksia löytyy nyt paljon eri alustoilta. Samoin ylimalkaisiksi jääviä toisen tai kolmannen käden vihjauksia kulissien takaa.

Tähän mennessä musiikkibisneksen sisältä ainoa omalla nimellään julkisesti asiaa kommentoinut henkilö on Anna Yakina. Yakina on ruotsalaisen muusikko Peter Tägtgrenin manageri ja naisystävä. Tägtgren ja Till Lindemann perustivat yhdessä yhtyeen Lindemann ja tekivät yhteistyötä vuosina 2013–2020.

Yakina kommentoi Shelby Lynnin kertomaa tämän Instagram-kuvan alla seuraavasti:

”Sinun tapauksesi ei ole ensimmäinen. Muitakin on, ja kaikissa sama tarina sammumiseen asti. Uskon sinua ja tuen sinua. Tee asiasta ilmoitus poliisille ja vie se loppuun asti. Jos tarvitset mitä tahansa apua tai haluat keskustella asiasta, laita minulle yksityisviestiä. Alenan nartuille: yrittäkääpä vain väittää minulle (tiedätte varmaan, kuka olen), että hän valehtelee. [Joe] Letz näyttää nykyään tekevän [Danny] Uhlmannin työn? Hienoa promootiotyötä.”

Aika näyttää, mitä Rammsteinin ja Till Lindemannin kulissien takaa paljastuu vai paljastuuko mitään. Ainakin saksalainen Der Spiegel toivoo Twitterissä yhteydenottoja, jos on kokenut vastaavaa kuin Shelby Lynn väittää kokeneensa.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *