rakennuttaa Kaliforniaan miljoonalukaalin â âJärjen pitää pysyä päässäâ
Kiekkolegenda Teemu Selänne nautti viikonloppuna Kalastajatorpan Tennisklubilla pelaamisen tunnelmasta Bermuda-turnauksessa. Hän kertoi Iltalehdelle tulevista suunnitelmistaan, joihin kuuluu uuden luksuskodin rakennuttaminen Kaliforniaan.
Selänteiden Kalifornian Coto de Cazan -koti myytiin jo puolitoista vuotta sitten. Pian lähelle entistä kotia nousee uusi, entistä ehompi unelmakoti.
– Puolitoista vuotta sitten myytiin se vanha koti ja ostettiin tontti viiden minuutin matkan päästä. Kun menemme takaisin syksyllä ruvetaan rakentamaan unelmakotia. Olemme innoissamme, Selänne kertoo.
Kiekkotähti kuvailee asioita, joita unelmakodista pitää löytyä.
– Siinä on iso sydän, eli se alue, jossa eniten ollaan, olisi iso. Kaikki olisimme siinä, eikä ole mitään pikkuhuoneita, jonne kaikki pääsevät piiloon. Siinä tilassa voisi olla baari, hän suunnittelee.
– Kodissa saisi olla paljon isoja ikkunoita ja valoa. Kaikille on makuuhuoneet ja kotoa löytyy elokuvahuone, Selänne kuvailee.
Selänteen mukaan on tavanomaista, että amerikkalaisissa kodeissa on varattu huoneita pelkästään edustuskäyttöön.
– Sellaista meidän kotiin ei tule, hän napauttaa.
”En tiedä tarkkaa summaa”
Unelmakodissa tulee olemaan myös hulppea uima-allasalue, jossa hyödynnetään isoa 5000 neliön tonttia.
– Kyllä sinne tenniskenttä tulee ja suomalainen sauna sekä tietenkin uima-allas. Piha on juuri sen kokoinen, mitä tarvitaan. Lapset ovat Veeraa lukuun ottamatta maailmalla, joten 5000 neliötä on juuri sopiva. Siihen saa tenniskenttää, ja muuta normaalia. Liian isossa pihassa on hommaa, hän toteaa.
Kun Selänteeltä kysyy millaista hintalappua hän on taloprojektille kaavaillut, vastauksena on huvittunutta naurua.
– On sillä väliä, tietysti järjen pitää pysyä päässä. Mä en tiedä tarkkaa summaa, hän sanoo ja toteaa, että miljoonista kuitenkin puhutaan.
Kiekkolegenda sanoo pilke silmäkulmassa, ettei aio antaa Sirpa-vaimolle vapaita käsiä sisustuksen suhteen.
– Aion todellakin puuttua! Meillä on aika samanlainen maku. Teimme Kirkkonummen Hilaan suomalaisen unelmakotimme, eikä siinä ainakaan saatu riitaa aikaiseksi, hän virnistää.
– Ollaan samoilla aaltopituuksilla, mutta ei voi ihan antaa täyttä siimaa, pitää olla vähän kontrollia.
”Teemme koirahuoneen”
Bermuda-turnausta Veera-tyttären kanssa seurannut Sirpa Selänne kertoi toivovansa uuden luksuskodin sisustuksesta vaaleaa.
– Tuo koti tulee muistuttamaan aika paljon Hilan-kotia, jonka rakennutimme parikymmentä vuotta sitten tänne Suomeen. Nyt saamme tehdä pikkuisen isomman, kun Amerikassa rakennusluvissa ei tule niin nopeasti neliöt vastaan. Saamme tehdä itsemme näköisen kodin, jollaista olemme vuosia jo miettineet, hän iloitsee.
– Annoimme tämän arkkitehdin tehtäväksi. Siitä tulee moderni. Vaaleita värejä ja mukaan kontrasteja, vähän mustaa ja harmaata.
Pariskunnalla on kuusi koiraa, joten karvatassut huomioidaan jo talonrakennusvaiheessa: koirille tehdään oma huone.
– Jos meille tulee vieras, joka pelkää koiria, niin koirille tehdään oma viihtyisä huone, jossa ne voivat olla vierailun ajan ja päästä koiraovesta ulos aidatulle alueelle. Tottakai he kulkevat mukanamme koko ajan, mutta tällaisia erikoistilanteita varten on hyvä varautua.
– Ne ovat isoja koiria, joten myös kodin materiaalien pitää olla koiraystävällisiä.
Sirpa Selänteen mukaan perheen elämä tulee jatkossakin keskittymään Kaliforniaan menestyvän ravintolabisneksen vuoksi. He suunnittelevat laajentavansa bisnestä parilla uudella ravintolalla.
– Tulemme kuitenkin usein käymään, koska onhan 87-vuotias äitini on täällä. Yritän viettää hänen kanssaan mahdollisimman usein aikaa. Teemunkin isä on 86 vuotta. On tärkeää nähdä vanhempia mahdollisimman usein. Minulle on sama missä asun, bisnes vaikuttaa siihen eniten, Sirpa summaa.
Kunnianhimoisella projektilla on myös tiukka aikataulu.
– Jos tätä syksyllä päästään rakentamaan, puolitoista vuotta siinä menisi, että on valmis. Mikäli työt alkavat lokakuussa, haaveemme olisi päästä seuraavan vuoden jouluksi muuttamaan, Teemu Selänne toteaa.
Source: iltalehti.fi