Kahta laulua Barbie-elokuvasta pidettiin salassa â Isot tähdet paljastuivat esittäjiksi
Yksi kesän odotetuimmista elokuvista on Greta Gerwigin Barbie, joka on noussut sosiaalisen median ilmiöksi.
Aiemmin on ilmoitettu, että elokuvan musiikkialbumilla kuullaan muun muassa Dua Lipan uusi Dance the Night ja Lizzon Pink. Mukana on myös muun muassa Haim, Karol G ja Charli XCX.
Kahta tulevan albumin raitaa on kuitenkin pidetty pimennossa.Popsensaatio Billie Eilish paljasti ensin esittävänsä elokuvassa uuden laulun.
Jos upotus ei näy, katso se tästä linkistä.
– Teimme tämän laulun Barbieen ja se merkitsee minulle valtavan paljon. Tämä elokuva muuttaa elämiämme ja toivottavasti tämä laulukin. Olkaa valmiita nyyhkyttämään, Eilish kirjoitti Instagram-tilillään.
What Was I Made For? julkaistaan suoratoistopalveluissa 13. päivä. Eilish palkittiin Oscarilla tekemästään laulusta No Time to Die uusimpaan James Bond -elokuvaan.
Toinen artisti paljastui Sam Smithiksi, joka niin ikään on Oscar-palkittu lauluntekijä. Hän voitti myös Oscarin Bond-elokuvasta 007 Spectre, kappaleella Writing’s on the Wall.
Smithin osallisuudesta kertoi muun muassa Rolling Stone. Smithin kappale kantaa nimeä Man I Am, ja se tuo elokuvan musiikkiin Kenin näkökulman.
Sam Smith esiintyy Pori Jazz -festivaalilla 14. heinäkuuta.
Barbie saa ensi-iltansa 21. heinäkuuta. Elokuvan päärooleissa nähdään Margot Robbie ja Ryan Gosling.
Source: iltalehti.fi