âKun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakkuâ â Kristiina Elstelän lentävä lause tänään tv:ssä
Tänään televisiossa nähtävässä Sooloilua-elokuvassa Kristiina Elstelän hahmo Lea Abrahamsson jakaa kaksi elämänneuvoa.
Ensimmäinen niistä on osoitettu miehille: älä missään tapauksessa petä vaimoasi.
Naisille tarkoitettu ohje on astetta luovempi.
– Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku, neuvo kuuluu.
Elokuvan ilmestymisestä on jo kuusitoista vuotta, mutta kyseinen repliikki on jäänyt elämään.
Lausahdus on päätynyt niin blogitekstien otsikoiksi, Twitter-päivityksiin kuin luonnollisesti osaksi pannukakkureseptejä.
Lauri Nurksen ohjaama ja Katja Kallion käsikirjoittama elokuva jätti jälkeensä myös lukuisia muita lentäviä lauseita. Elstelän (1943–2016) dementoitunut Lea-hahmo on varsinkin kärkäs suustaan eikä pelkää osoittaa paheksuntaansa, kun hänen kapellimestaripoikansa Joel (Kari-Pekka Toivonen) tuo näytille uuden rakkaansa, sanomalehtitoimittaja Emma Huilun (Saija Lentonen).
Vuonna 2007 ilmestynyt elokuva nousi myyntimenestykseksi sekä kriitikoiden suosikiksi. Elstelä palkittiin roolistaan parhaan naissivuosan Jussilla.
Salamarakastuneiden Joelin ja Emman suhdetta koetellaan alusta asti. Emman on vaikea sopeutua huolehtimaan tuoreen kumppaninsa temperamenttisesta muistisairaasta äidistä Joelin kiertäessä maailmaa työnsä puolesta.
Pian Emma huomaakin olevansa raskaana. Emman ja Lean välit alkavat kenties hieman lämmetä. Samaan aikaan Joel kuitenkin löytää itsensä toisen naisen sängystä.
Elokuva muistetaan myös soundtrackistaan: Helsingin Jollaksen idyllisissä maisemissa kuvatun elokuvan tunnuskappale Mun koti ei oo täällä oli alkusysäys Chisun menestyksekkäälle pop-uralle.
Sooloilua tänään Livillä kello 21.00 & Ruudussa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Source: iltalehti.fi