âVoimme harrastaa seksiä keskellä työpäivääâ
Valo, lämpö, loma ja vaatteiden väheneminen saavat hormonit hyrräämään. Tai niinhän sitä luulisi.
Kesä voi olla seksin kannalta erityisen stressaavaa aikaa.
Tämän tietää ainakin erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, 38. Hänen vastaanotolleen on eniten tunkua vapaiden jälkeen elokuussa. Lomiin ladataan valtavia seksiodotuksia, kun vihdoin on muka aikaa.
– Lomalla pitäisi olla kivaa ja ihanaa. Pitäisi tehdä sitä ja tätä. Nimenomaan pitäisi. Se on rankka lähtökohta, Kihlström toteaa.
Pakkopullaa
Viime vuonna Kihlström kysyi Instagram-seuraajiltaan, miten nämä ennakoivat loman seksitressiä.
– Jotkut kertoivat harrastavansa tavallista enemmän seksiä etukäteen tai heti loman alussa, jotta saisivat sitten olla rauhassa. Jotkut taas välttelivät lomalla kumppanin kanssa kaksin jäämistä, jotta seksiä ei tarvitsisi harrastaa, Kihlström kertoo.
Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että suomalaiset ovat todella nihkeitä rakastelijoita. Jos kesän valossa ja lämmössäkin lempiminen on pakkopullaa, tuskin moiseen suoritukseen ryhdytään talvella ollenkaan.
Se ei pidä paikkaansa.
– Eräs lappalainen totesi minulle aikoinaan, että pohjoisessa tehdään töitä valoisaan aikaan ja talvella pannaan, Kihlström naurahtaa.
Seksuaaliterapeutti kiirehtii lisäämään, että toki on myös niitä, jotka odottavat lomaa ja seksiä. Ne parit, jotka priorisoivat seksiä suhteessaan, myös järjestävät sille aikaa.
Kaksi yksilöä
Tyytymättömyys omaan seksielämään lisää lomaan kasaantuvia paineita entisestään.
– Jos kumppanin kanssa on jo valmiiksi etäinen olo eikä asiasta puhuminenkaan onnistu, intiimi kanssakäyminen vaikeutuu entisestään. Hinkataan venettä talon pihalla puoleenyöhön mieluummin kuin mennään puolison viereen makkariin, Kihlström konkretisoi.
– Ja sitten kiukutellaan toiselle, kun tämä ei täytä omia odotuksia – vaikka vaikea niitä on täyttää, jos asiasta ei edes puhuta, hän jatkaa.
Kihlström on peräänkuuluttanut seksuaaliterapiassaan kommunikaation keskeisyyttä aina.
– Ihmisten pitäisi aloittaa keskustelemalla ensin itsekseen, ottamalla selvää siitä, mitä oikeasti haluaa. Helposti unohdamme, että parisuhteessa on kaksi yksilöä.
Paineita tulee myös ulkoapäin. Vaikka suhde tuntuisi hyvältä ja seksi tyydyttävältä, aletaan vertailla omaa ja muiden elämiä. Somen hehkutusjulkaisut ja median seksihellerummutukset antavat ymmärtää, että kaikilla muilla on niin paljon hekumallisempaa.
– Seksin ei tarvitse olla lomalla sen ihmeellisempää kuin arkenakaan. Eikä sitä tarvitse olla määrällisesti enemmän.
– Ylipäätään on ihan turha laskea, montako kertaa kuukaudessa pannaan. Tilastot suomalaisten keskimääräisistä seksinharrastuskerroista voisi jo räjäyttää, Kihlström pamauttaa.
Kädenojennus
Lapsiperheissä loma ei automaattisesti lisää seksiä, vaikka haluja olisikin. Myös jälkikasvu on nimittäin normaalia enemmän kotona eivätkä varsinkaan teinit tunnu menevän koskaan nukkumaan.
Kihlström tietää myös sen, että inflaatio ja talouden kurjistuminen kiristää monen pinnaa – ja säteilee seksielämään. Kun päivällä lasketaan, onko perheellä varaa viedä lapset huvipuistoon, voi illalla olla hekuman huumassa hakemista.
Rahahuolet vaikuttavat toki myös siihen, onko ihmisillä varaa hakeutua seksuaaliterapiaan. Kädenojennuksena tähän Kihlström teki Puhu murun -podcast-sarjaan kauden, jossa ollaan hänen vastaanotollaan. Sitä voi kuunnella ilmaiseksi.
Kauden joka jaksossa, sananmukaisesti, joku käy Kihlströmin vastaanotolla purkamassa jotain seksiin tavalla tai toisella liittyvää aihetta.
– Kyseessä ovat ihan oikeat asiakkaat ja oikeat aiheet. Jaksoja ei ole käsikirjoitettu etukäteen, Kihlström muistuttaa.
20/80
Podcast-jaksoissa käsitellään aiheita laidasta laitaan, mutta hyvin monen seksuaalisen haasteen alla tuntuu vaikuttavan asiakkaan riittämättömyyden tunne, täydellisyyden tavoittelu tai kaukaakin menneisyydestä kumpuava häpeä.
Kuuntelija saattaakin hämmästyä, miten vähän suoranaisesti seksistä jaksoissa puhutaan.
– Sepä se! Sanon usein, että terapiavastaanotoillani puhutaan 20 prosenttia seksistä ja 80 prosenttia ihan muusta. Seksielämä saattaa parantua terapiaprosessin aikana, vaikka isoimmat muutokset tapahtuisivat muulla elämänalueella, Kihlström tarkentaa.
– Hyvä seksi lähtee siitä, että pystyy olemaan vapaa ja turvassa. Ja vapaa pystyy olemaan lopulta vain, jos tuntee itsensä riittäväksi ja voi päästää irti kontrollista, hän tiivistää.
Lupa olla tavallinen
Haluttomuus, halujen eriparisuus, erilaiset mieltymykset ja orgasmivaikeudet ovat pysyneet yleisimpinä syinä lähteä seksuaaliterapiaan. Yhä useampi pohtii myös avointa suhdetta.
Seksuaaliterapia ei ole vain parisuhteessa eläviä tai heteroita varten. Se käy ilmi jokaisen vastaanottojakson alussa. Kihlström kysyy kulloisenkin asiakkaansa sukupuolta ja parisuhdestatusta.
Kihlström myöntää, että tämän päivän moninaisuuteen, avoimuuteen ja kokeiluun kannustamisestakin saattaa tulla paineita.
Itsensä voi tuntea jälkeenjääneeksi noloksi muinaismuistoksi, jos seksibileiden tai kimppakivan sijaan saunanjälkeinen seksi oman tutun kumppanin kanssa kiinnostaa edelleen eniten.
– Siitäkin on tärkeä puhua, ettei tarvitse olla mitään muuta kuin tavallinen hetero tavallisessa parisuhteessa. Asioita, ihmisiä tai suhteita ei pitäisi asettaa vastakkain. Ja mitä edes tarkoittaa ´tavallinen´?
– Mikään suhdemuoto ei ole toista parempi. Kyse on siitä, mikä sopii kenellekin, Kihlström muistuttaa.
Hän toivoo, että ihmiset ajattelisivat seksiä enemmän nautinto edellä. Silloin se, mikä kaikki on seksiä, saisi aivan uuden tason.
– Joskus ihan parasta on vain nukkua nakkena lusikassa.
Oma elämä
Puhu murun -podcast-sarjan vastaanottokauden viimeisessä jaksossa Kihlströmin asiakkaaksi tulee hänen puolisonsa, Matti.
– Seksuaaliterapeutin oma seksielämä tuntuu kiinnostavan ihmisiä kauheasti, Kihlström nauraa.
Mutta yhtä lailla, kuin vastaanotoilla yleensäkin, tässäkin jaksossa puhutaan 80-prosenttisesti muusta kuin seksistä. Muun muassa kuukautisista.
Se käy kuitenkin ilmi, että Kihlströmeilläkin on kommunikaatio-ongelmansa. Omat haasteensa tuo sekin, että pariskunta pyörittää paitsi kolmilapsista perhettä myös yhteistä yritystä. Toisaalta se on myös seksin kannalta hyvä asia:
– Voimme harrastaa seksiä keskellä työpäivää. Se on salainen aseemme, Kihlström paljastaa.
Cool äiti
Toki sekin kiinnostaa, miten 8-, 11- ja 16-vuotiaat lapset suhtautuvat vanhempiensa julkiseen jutusteluun seksielämästään.
– Heille työni on ollut niin pitkään osa elämää, että siihen on tottunut. Ja hauskaa kyllä, lasteni kavereiden mielestä olen aika cool! Olen sanonut, että minulta saa kysyä myös seksiasioista, mutta en tuputa mitään.
– Lapseni ovat myös katsoneet Naked Attraction Suomea, mistä tulee syksyllä jo kolmas kausi. Sen kautta olemme käyneet hyviä keskusteluja esimerkiksi siitä, kuinka erilaisia kehoja on ja miten toisen kehosta voi puhua, Kihlström viittaa juontamaansa ohjelmaan.
Sen lisäksi hän on emännöinyt myös Sex Tape Suomea.
Ihan erilaisessa asemassa Kihlström nähtiin Komppania Ketonen & Gustafsberg -ohjelmassa.
– Olen halunnut lähteä tositelevisio-ohjelmiin näyttämään, että asiantuntijakin on ihminen. Komppaniassa paljastin omat heikkouteni ja sen, millainen olen muiden ihmisten kanssa ilman työroolia.
Kuinka voit?
Palataan alkuun. Miten viettää seksistressitön loma?
Siihen Kihlströmillä on muutama neuvo:
– Laita kännykkä pois. Toiseksi: Muista, että seksi on paljon muutakin kuin yhdyntää. Ja kolmanneksi: Seksuaalisuus on osa hyvinvoinnin kokonaisuutta. Seksuaalisuuden haaste voi siis olla heijastuma jostain muusta.
Kesälomalla voisikin Kihlströmin mielestä seksistressin sijaan keskittyä miettimään, miten itse oikeasti voi.
MEIKKI JA KAMPAUS: Satu Arvo STAILAUS: Meri Milash VAATETIEDOT: Kaikki muut vaatteet Zara, vihreä body reserved, kengät Vivian Vau. Korut Glitter.
Source: iltalehti.fi