Totuus Vesa-Matti Loirin âerakkoluonteestaâ â âIhmiset harvenivat hänen ympärilläänâ
Vesa-Matti Loiri kertoo Iltalehden LOIRI & Marjamäki -podcastissa kokemastaan vaikeasta tunteesta: yksinäisyydestä ja erakon leimasta.
Ikoninen taiteilija vietti tunnetusti elämänsä aikana paljon aikaa askeettisella Lapin-mökillään yksinään. Hän nautti yksinolemisesta ja omasta rauhasta. Lapin-mökki oli hänelle henkireikä ja pakopaikka.
Mikään introvertti Loiri ei kuitenkaan ollut, vaan pikemminkin jonkinlainen ambivertti. Hän nautti yksinäisyydestä, mutta viihtyi mainiosti myös sosiaalisissa tilanteissa ja ystävien seurassa.
Tämä olikin iso ristiriita hänen elämässään.
– Loppuaikoina hänen yksinäisyyttään kunnioitettiin kenties liikaakin ja hän jäi yksinäiseksi, Veskun hyvin tuntenut toimittaja Tuomas Marjamäki pohtii Iltalehden podcastissa.
Eikä esimerkiksi vanhasta Turhapuro-porukasta ollut enää kovin montaa ystävää jäljellä.
– Ystävät harvenivat hänen ympäriltään.
Osittain yksinäisyys johtuikin siitä, että ystävät eivät varsinkaan viimeisinä vuosina enää uskaltaneet ottaa Loiriin yhteyttä. Toisekseen taiteilija tunnettiin siitä, että hän oli äärimmäisen huono vastaamaan puheluihin.
– Vesku oli vuorokausirytmiltään kuin lepakko: hän saattoi soitella ystävilleen yöaikaan, esimerkiksi kahdelta aamuyöllä saattoi kilahtaa puhelu, Marjamäki jatkaa.
”Se on aika herkkä raja”, Loiri sanoo
Loiri oli tunnetusti huono myös saapumaan kutsuvieraana erilaisiin tilaisuuksiin, joihin häntä kyllä ahkerasti kutsuttiin.
– Jos Vesku ei itse ollut päätähti, hän ei välttämättä saapunut paikalle lainkaan, Marjamäki muistaa.
Toisaalta täytyy muistaa, että kaikki julkkikset ovat tietyllä tavalla yksinäisiä hahmoja, koska he joutuvat olla ystävien suhteen varuillaan.
– Vesku on sanonut, että hän on törmännyt uransa aikana kaksi kertaa ihmiseen, joka ei tiennyt, kuka hän oli. Hän oli silmätikku ja kaikkien tuntema, missä hän ikinä kävikään Suomessa, Marjamäki sanoo.
Loiri puhuu podcastissa ennen julkaisemattomissa ääninauhoissa koskettavasti itse yksinäisyydestään.
Jenni ja Joonas käy, pojat käy, silloin se lähtee heti käyntiin. Kyllä se on kivaa. Mähän haluan olla yksin, mä nautin siitä, mutta se on aika herkkä raja, koska se alkaa olla jo erakoitumista.
Jenni ja Joonas Loiri ovat Vesa-Matti Loirin lapsia.
Kuuntele jakso kokonaan Iltalehti Plus -jutusta täältä.
LOIRI & Marjamäki -podcast julkaistaan Iltalehti Plus -palvelussa. Uusin jakso löytyy täältä. Kaikki jaksot löytyvät täältä.
Source: iltalehti.fi