Elämäkerta: Kari Väänänen otti lapsena rajusti yhteen äitipuolensa kanssa – uhkasi puukolla

Näyttelijä Kari Väänäsen elämä alkoi monenlaisella draamalla.

Väänänen syntyi Ivalossa aamuyöllä 17. syyskuuta 1953. Samaan aikaan hänen isänsä ampui miehen.

Sodan loppumisesta oli kulunut vasta kahdeksan vuotta. Monet rintamalla taistelleet olivat sairastuneet sotapsykoosiin ja vähän viinaa saatuaan he alkoivat nähdä ”ryssiä” joka puolella.

Eräs rajakapteeni oli harhojensa vallassa ja riehui komppaniassa konepistoolilla räiskien. Väänäsen isä oli vänrikkinä Ivalon rajavartiostossa ja sai tehtäväkseen ampua tuon miehen. Suunnilleen samaan aikaan, kun kapteeni kuoli, Kari rääkäisi ensi kerran.

Poika oli vasta vuoden vanha, kun hän sairastui vakavaan vatsakalvontulehdukseen. Äiti vei hänet Ivalosta Rovaniemen keskussairaalaan.

– Ivalossa olisin kuollut ennen kuin olisin tajunnut eläneenikään, Väänänen toteaa tuoreessa elämäkerrassaan.

– Mutta me molemmat selvisimme, äitini ja minä. Vietin Rovaniemen sairaalassa useamman viikon kuoleman kielissä – niin vakava tautini oli ollut, hän jatkaa.

Pitkä sairaalahoito maksoi, eikä tuohon aikaan sosiaaliturva ollut kummoinen. Isän rajavänrikin palkka ei enää riittänyt, vaan perheen oli muutettava etelään leveämmän leivän perään.

Isästä tuli kauppamatkustaja.

Vanhemmat erosivat pikku-Karin ollessa viiden vanha. Kari jäi isälle, pikkuveli äidille. Isä ei kuitenkaan pystynyt liikkuvaisen työnsä vuoksi huolehtimaan Karista, joten tämä lähetettiin asumaan Elina-mummin perheeseen Kemijärvelle.

Lapsuus oli mukavaa aikaa. Kavereita riitti ja Kari alkoi jo tehdä elokuvia kuusenjalka kamerana.

– Tuo jatkuva leikkiminen ja vilkas mielikuvitus minut lopulta kasvatti näyttelijäksi ja ohjaajaksi, vaikka en tiennyt koko ammatteja olevan edes olemassa, Väänänen muistelee kirjassaan.

Mummolassa Kari ehti asua vain viisi vuotta. Isä löysi uuden vaimon, haki poikansa Ouluun ja elätteli toiveita uudesta perheestä.

– Isän vaimo numero kaksi vihasi minua katkerasti. Hän haukkui minua huoranpenikaksi ja äitiäni suoraan huoraksi. Hän yritti kaikin tavoin tehdä elämäni hankalaksi ja onnistuikin siinä, Väänänen kertoo.

Poika sinnitteli. Ja polkaisi välillä kaupungin toiselle laidalle oikean äitinsä ja tämän uuden perheen luo, vaikka ei olisi saanut.

– En silloin enkä myöhemminkään elämässäni nöyrtynyt käskyjen ja uhkailujen edessä ja pystyin silti säilyttämään lapsellisuuteni kovissakin paikoissa.

Välillä tilanteet äitipuolen kanssa menivät kuitenkin todella pahaksi:

– Kerran, kun en totellut äitipuoltani, hän uhkasi piestä minut remmillä. Mutta minäpä nappasin puukon käteeni – Jos lyöt, niin tuikkasen! minä huusin, Väänänen kertoo kirjassaan.

Isän oli pakko reagoida. Hän lähetti poikansa takaisin Kemijärven mummolaan.

Väänänen kokee lapsuutensa loppuneen, kun hän muutti 15-vuotiaana Kuopioon.

Kuopion lyseossa Väänänen pääsi katsomaan Yhteisteatterin Savonmuan Hilima -kabareen harjoituksia. Hän ilahtui näkemästään: teatterissa saa leikkiä! Siinä kohtaa Väänänen tajusi haluavansa näyttelijäksi. Hän haki Yhteisteatterin nuorisoryhmään ja pääsi.

Teatterikorkeakoulun ovet aukesivat ensimmäisellä yrittämällä. Väänänen valmistui näyttelijäksi keväällä 1977.

Hän on näyttelijän töidensä lisäksi myös hoitanut Teatterikorkeakoulun professuuria, ohjannut sekä johtanut Rovaniemen teatteria.

Suuri yleisö tuntee Väänäsen varsinkin tämän käsikirjoittamasta ja ohjaamasta, Kemijärvelle sijoittuvasta televisiosarjasta Taivaan tulet, jossa Väänäsellä itsellään oli poliisipäällikkö Kauko Junnin rooli.

Kari Väänänen: Vänä elävänä (toim. Tuomas Marjamäki) ilmestyy 5. lokakuuta. Sen kustantaa Docendo.

Source: iltalehti.fi