âMiten oikeasti voidaan tehdä jotain näin huonoa?â â Speden ja Loirin klassikkoelokuvan uusi versio lytätään totaalisesti
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin vuoden 1971 klassikkolänkkäri Hirttämättömät saa tänään ensi-iltansa uusintaversiona.
Alkuperäisessä elokuvassa Pasanen esittää Speedy Gonzalesia, Loiri yksinäistä ratsastajaa ja Simo Salminen Tontoa.
Elokuvassa Loiri vie Salmisen näyttelemän Tonto-intiaanin kanssa etsintäkuulutettua Speedy Gonzalesia hirtettäväksi. Lännenelokuvassa on paljon aikansa tuotoksia, kuten suomalaisnäyttelijöiden esittämiä intiaaneja.
Loiri toimi teoksen virallisena ohjaajana, kun taas Pasanen oli merkitty elokuva toiseksi ohjaajaksi.
Uusi, vuonna 2023 tehty versio on Andrei Alénin esikoisohjaus, ja hän myös näyttelee yhtä päärooleista Aku Hirviniemen ja Ona Huczkowskin rinnalla. Heidän lisäksi elokuvassa nähdään Kari Hietalahti, Hannele Lauri, Deogracias Masomi, Ada Laine, Bárbaro el Urbano Vargas, Lydia Ofi Teresia, Janne Kataja ja Kelet. Elokuvan tuottajana toimii Aku Louhimies.
Hirttämättömien synopsiksessa elokuvaa kuvaillaan näin: Tulevaisuuden Suomi on muuttunut pähkähulluksi. Tylsistynyt nuori, Viola, saa mestarillisen idean. Hän päättää huijata surullisenkuuluisaa Yksinäistä Ratsastajaa ja hänen apuriaan Tontoa. Viola tekaisee itsestään etsintäkuulutuksen, ja ottaa Gonzales nimisen maantierosvon identiteetin. Viola/Gonzales antautuu omituiselle rosvokaksikolle, joka nyt uskoo saavansa tästä maantierosvosta hyvän palkkion. Kaksikon kuljettaessa Gonzalesia hirteen he eksyvät aavikolle. Päivän matka muuttuu seikkailuksi, joka koettelee kolmikon fyysistä resilienssiä ja henkistä kypsyyttä.
Elokuvan työryhmä on kertonut, että viittaukset alkuperäiskansoista on jätetty 2020-luvun elokuvasta kokonaan pois.
Kuin kotivideo
Hirttämättömät-elokuvan uusi versio on saanut valtavan määrän mediahuomiota ja arvostelijat ovat antaneet sille rajun tuomion. Uusintaversiota on nimetty Episodi-lehden arviossa Jussi Huhtalan toimesta ”vuosituhannen huonoimmaksi elokuvaksi”. Teos sai Huhtalalta yhden tähden.
– Veskun laulun sijaan leikitellään Hirviniemen kamalalla autotune-kailotuksella. Suuri osa dialogista tuntuu improvisoidulta läpänheitolta, joka ei vie tarinaa mitenkään eteenpäin eikä naurata. Hirttämättömät on kuin polttariporukan tekemä kotivideo tai hiekkakuopan reunalla esitettyä puskateatteria, Huhtala kirjoittaa Episodissa.
Loiri-imitaatiot
Kaksi tähteä elokuvalle antoi Helsingin Sanomien kriitikko Pekka Torvinen. Kriitikko on erityisen häpeissään Aku Hirviniemen roolisuorituksesta.
– Hirviniemi näyttelee kolmikon aivottominta jäsentä, ja hän laittaa myös ruumiinsa likoon muun muassa uimalla märässä hiekassa. Hänelle on myös kirjoitettu parhaat vitsit, vaikka parhaista vitseistä puhuminen tässä yhteydessä on pyhäinhäväistys parhaille vitseille. Hirviniemi tekee myös pakolliset Loiri-imitaatiot, valitettavasti, Torvinen toteaa Helsingin Sanomissa.
”Jotain näin huonoa”
Karjalainen-lehden Olli Matti Oinonen antoi elokuvalle vain yhden tähden. Hänestä elokuva näyttää vain tekijöiden keskinäiseltä hauskanpidolta.
– Elokuva ei ole hauska vaan lähinnä rasittavan vaivaannuttava amatöörimäinen hölmöily. Cameo-rooleissa vilahtavat muun muassa Hannele Lauri, Kari Hietalahti, Jasper Pääkkönen ja yllätys yllätys, Janne Kataja. Eipä heistä sen ihmeempiä irtoa, kun kaikki muu on jo väkinäisesti pystyssä. Tekijäjoukolla on varmaan omassa kuplassaan ollut hauskaa tätä tehdessä, mutta kun kupla puhkaistaan yleisön nähtäväksi jää vain ihmetys: miten oikeasti voidaan tehdä jotain näin huonoa, Oinonen tylyttää Karjalaisessa.
Hirttämättömät (2023) nähtävissä elokuvateattereissa 24. toukokuuta alkaen.
Source: iltalehti.fi