âParasta mitä Areena on koskaan tarjonnutâ â Katsojien suosikki Babylon Berlin jatkuu tänään uusin jaksoin
Katsojien odotus palkitaan tänään, sillä saksalainen rikossarja Babylon Berlin jatkuu uusin neljännen tuotantokauden jaksoin. Koko kausi on jo katsottavissa Areenan puolella, lineaariseen televisioon luottavat saavat uuden jakson aina tiistai-iltaisin.
1930-luvulle sijoittuvan sarjan uusissa jaksoissa tutkitaan kadolta pudonneen katulapsen kuolemaa. Berliinin rikollisjengit taistelevat rajusti toisiaan vastaan, eikä poliisi mahda tilanteelle mitään.
Hämmennystä aiheuttaa myös päähenkilömme eli rikoskomisario Gereon Rath (Volker Brunch), joka kulkee kadulla natsipaitaan pukeutuneena.
Volker Kutscherin romaaneihin perustuva sarja kertoo tarinaa Weimarin tasavallan ja myöhemmin natsihallinnon aikaisesta Saksasta. Vuodesta 2017 tehty historiallinen rikosdraama on noussut kansainväliseksi menestyssarjaksi.
Pienestä satsauksesta ei toki menestyksen takana ole kyse: Babylon Berlin on Saksan historian kallein televisiosarja.
Sarja on saanut lumoihinsa myös suomalaiskatsojat. Ylen Facebook-julkaisun kommenteista selviää, että uutta kautta odotetaan suurella innolla.
– Tätä on odotettu, kommenteissa hehkutetaan.
– Mahti-sarja!
– Paras sarja vuosiin.
– Parasta mitä Areena on koskaan tarjonnut!
Babylon Berlin tänään TV1:llä kello 22.15 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Source: iltalehti.fi