Anni Ihamäki remontoi parhaillaan omakotitaloa: Tällaisen aikakapselin hän aikoo piilottaa talon rakenteisiin
Radiojuontaja Anni Ihamäki luopui viime vuoden lopussa radiojuontajan pestistään Radio Suomipopin aamuohjelman Aamulypsyn juontajana.
Radiotyön loppumisen jälkeen aikaa on jäänyt enemmän perheelle ja muun muassa remonttiprojektille. Anni ja hänen Suomipopilta tuttu puolisonsa Ilkka Ihamäki remontoivat perheelleen 60-luvun taloa Uudeltamaalta. Perheeseen kuuluu kaksi yhteistä lasta ja Annin teini-ikäinen poika aiemmasta liitosta.
Anni kertoo Iltalehdelle taloprojektin kuulumisia Bollinger R.D. 2008 samppanjaillallisella helsinkiläisravintola Palacessa.
Iäkäs talo vaati paljon remonttia, mutta kaksikko oli tietoinen siitä, että kohde tulee vaatimaan paljon työtä. Pariskunnan apuna on Huvila ja huussi -ohjelmasta tuttuja tekijöitä.
– Me tiesimme, että se on ihan alkuperäisessä kunnossa. Me tiesimme, mihin lähdimme, Anni kertoo.
– Jos yhden vinkin antaisin, niin luotettavat tekijät. Se on kullan arvoista.
Anni puhui vielä viime vuoden puolella radiossa remonttiprojektistaan. Hän pohti muun muassa sitä, kunnostaisivatko he talon pihalla sijaitsevaa uima-allasta vai täyttäisivätkö he sen betonilla.
– Päätettiin pitää se. Tai siis kunnostaa se. Sehän ei vaikuttanut olevan ihan parhaimmassa kunnossa, Anni kertoo.
Yllätys rakenteisiin
Anni kertoi Radio Suomipopin kuulijoille myös siitä, että hän aikoo jättää talon rakenteisiin jonkinlaisia yllätyksiä tai aikakapseleita. Kyseisellä tavalla on tapana ilahduttaa ihmisiä, jotka tulevat mahdollisesti remontoimaan taloa seuraavien vuosikymmenten päästä.
– Meidän remppatyyppi Dave, joka siellä pääasiallisesti asioita hoitaa, on kirjoittanut sinne seiniin viestejä. Siellä on monessa paikassa. Olen itse nähnyt niitä, Anni kertoo Iltalehdelle.
– Kohta alkaa olla jo myöhäistä ja minunun pitää olla sen kanssa nopea, mutta olen miettinyt sellaista peltirasiaa. Ehkä minigrip-pussissa, että se kestää. Sinne tulis ehkä meidän perheen kuva ja ehkä sen päivän kuva. Kertois, mitkä on tän päivän uutisia, millainen lämpötila on, miten maailma makaa ja sitten: ”Terveisin Anni ja Ilkka ja lapset”, Anni kertoo.
Koko projektin olisi tarkoitus valmistua näillä näkymin jo kesällä.
Anni kertoo kuunnelleensa tänä keväänä jonkin verran Aamulypsyn lähetyksiä, mutta kaksi pientä lasta vaativat pääsääntöisesti hänen huomionsa aamuisin.
– Olen ehkä vähän tottunut siihen, kun olen ollut äitiyslomalla. Tuntuu kuitenkin todella erikoiselta, että ei se Aamulypsy enää mun osalta jatku, Anni kertoo.
Nykyinen arki tuntuu kuitenkin Annista luontevalta. Hän on ylpeä luomastaan urasta ja siitä, että Aamulypsy voitti juuri Vuoden radio-ohjelman palkinnon Radiogaalassa. Anni osallistui myös itse Radiogaalaan.
– Olin ihan, että voinko tulla tänne, mutta olinhan kuitenkin viime vuonna töissä. Oli ihan kiva käydä viimeisen kerran Radiogaalassa ja halusin säväyttää sillä vihreällä asullani.
Kuulijoiden yllätykseksi Aamulypsyn juontaja Janni Hussi kertoi viime viikolla jättäytyvänsä radio-ohjelmasta kokonaan. Hussi perusteli päätöstään sillä, että hän on haalinut itselleen liikaa töitä jaksamiseensa nähden ja aikoo nyt priorisoida terveyttään.
– Hienoa. Arvostan kyllä häntä. Oma terveys on tosi tärkeä näissä töissä, ja kaikissa töissä, Anni sanoo.
Anni tunnetaan myös television puolelta. Hän on juontanut muun muassa ohjelmia Big Brother, Huvila ja huussi sekä Tähdet, tähdet.
Source: iltalehti.fi