Bachelor-Anton valitsi Minnan – ero tuli pian kuvausten jälkeen
Bachelor Suomi -kausi on tullut päätökseensä ja finaalissa nähtiin, kuinka Anton valitsi lopussa Minnan ja Sami antoi viimeisen ruusunsa Nealle. Anton paljastaa nyt Instagram-tilillään, että tunteet Minnan kanssa eivät lopulta syventyneet parisuhteeseen saakka.
– Viimeinen kuvattu kohtaus Kreetalla päättyi niin kuin sen kuuluikin päättyä. Omat tunteet nousi pintaan jo ekasta keskustelusta lähtien, ja kasvoivat kasvamistaan reissun edetessä. Lopussa aito ilo ja onni potentiaalisen elämänkumppanin löytymisestä oli ylimmillään, hän kirjoittaa.
Anton jatkaa, että kotiinpaluun jälkeen arki koitti pian, eivätkä tunteet kypsyneet rakkaudeksi.
– Mutta, kuten vuoristorataan kuuluu, nousua seuraa yleensä vauhdikas lasku, ja se alkoikin varsin nopeasti lentokoneen pyörien osuttua Helsinki-Vantaan pinnalle. Aika piakkoin jo selvisi, että tämä tarina ei onnellista loppua tule saamaan, muutamista valonpilkahduksista huolimatta.
– Lähdin matkalle sydän auki, ja sain sen myötä kokea todella merkityksellisiä asioita. Jotain sellaista, mitä en enää tällä iällä uskonut kokevani. Tunteet nollasta sataan, niin onnen kuin murtumisen hetkinä. Vaikka välillä siellä aallonpohjalla tulee käytyä, ovat ne onnen hetket kuitenkin aina sen arvoisia. Jos jotain voin suositella niin avatkaa kaikki sydäntänne. Se palkitsee lopulta varmasti.
Anton kiittää läheisiään, jotka ovat olleet tukena hänen Bachelor-matkansa aikana, sillä pää on välillä mennyt pyörälle.
– Näin kahdeksan kuukautta kuvausten alkamisen jälkeen, olen tavallaan samassa pisteessä, kun viime syyskuussa Kreetalle lähtiessä. Sielu avoinna, kirkas pilke silmäkulmassa, mutta kypsempänä kohtaamaan sen, mitä rakkaus voi elämääni tuoda.
Hän summaa oppineensa reissun aikana etenkin kolme asiaa: sen että kaikki lähtee kunnioituksesta ja toisen ihmisen kanssa olemisen tulisi lähtökohtaisesti olla helppoa.
– Tunne, elä ja nauti – tällä kaavalla saat elämääsi valtavan paljon muistoja. Sellaisia, jotka kestävät ikuisuuden, Anton summaa kolmatta oppiaan ja toivottaa kirjoituksensa lopuksi rakkautta kaikkien elämään.
Näet Antonin kirjoituksen kokonaisuudessaan alta. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vielä Bachelor Suomi: Ruusun jälkeen -ohjelmassa Anton ja Minna kertoivat, että tutustuminen oli jatkunut tapailun merkeissä.
– Se reissu oli sellainen kupla ja nyt se arjen tutustuminen alkaa, Minna kertoi.
– Meillä ei ole mikään kiire, hän lisäsi.
Source: iltalehti.fi