Britit innostuivat viisuista â Haalivat isoa nimeä edustajakseen
Britannian menestys Euroviisuissa on ollut viime vuotta lukuun ottamatta vaisuhkoa eikä viisut muutenkaan ole herättäneet erityistä mielenkiintoa saarivaltiossa.
Sam Ryderin viimevuotisen menestyksen ja onnistuneiden kotikisojen myötä, kiinnostus viisuja kohtaan on kasvanut Britanniassa.
Nyt edustajaksi kaavaillaan nimiä, jotka ovat jo entuudestaan tuttuja.
Yksi näistä nimistä on jo Sophie Ellis-Bextor, jonka moni saattaa muistaa jättihitistä Murder on the Dancefloor.
– Sophie Ellis-Bextor nähdään ihanteellisena edustajana. Hän on loistava laulaja ja esiintyjä, ja hän on tuttu niin heteroille kuin homoille kaikkialla Euroopassa, lähde kertoo Mailonlinelle.
NME-sivusto kysyi Liverpoolin Euroviisujen Eurovillagessa, mitä tämä ajattelee viisuista.
– Viisuihin osallistuminen on upea tilaisuus. Monen artistin ura on saanut siellä lähtölaukauksen. Euroviisut tuovat ihmisiä yhteen ja kaikki kannustavat toisiaan, Ellis-Bextor sanoi.
Britannian edustaja Mae Muller jäi tänä vuonna finaalin toiseksi viimeiseksi.
Sam Ryder puolestaan oli viime vuonna viisujen kakkonen.
Euroviisut järjestetään ensi vuonna Ruotsissa, kun Loreen voitti tänä vuonna kappaleellaan Tattoo.
Source: iltalehti.fi