Britney Spears aikoi lopettaa uransa – Julkaiseekin uutta musiikkia

Matti Koskinen
18 heinäkuun, 2023
133 Views
Britney Spears aikoi lopettaa uransa – Julkaiseekin uutta musiikkia

Pop-laulaja Britney Spears, 41, ja räppäri Will.i.am, 48, lyöttäytyvät yhteen kymmenen vuoden jälkeen. Black Eyed Peas -yhtyeestä tuttu rap-artisti ilmoittaa asiasta Twitter-julkaisussaan, jonka ääniklipissä kuullaan lyhyt pätkä Spearsin laulua.

Julkaisun loppuun on merkattu uuden kappaleen nimi Mind Your Business.

– O-ou! Nyt rokkaatte will.i.amin ja Britney Spearsin kanssa, julkaisussa lukee liekkiemojien kera.

Kyseinen lause on kuultu englanniksi heidän viimeisimmällä yhteiskappaleellaan Scream & Shout, joka julkaistiin vuonna 2013. Sitä ennen palkitut tähdet on kuultu yhdessä vuoden 2011 Big Fat Bass -kappaleella. Lisäksi räppäri on tuottanut Spearsin vuoden 2013 albumin Britney Jean.

Kaksikon uusi kappale julkaistaan 19. heinäkuuta.

Variety-lehden mukaan kyseessä on Spearsin ensimmäinen julkaisu vuoden tauon jälkeen. Tuolloin hän duetoi Elton Johnin kanssa Hold Me Closer -kappaleella, jossa yhdistellään englantilaislaulajan ikihittejä Tiny Dancer, The One ja Don’t Go Breaking My Heart.

Vielä kesäkuun alussa Spears kummastutti somessa julkaisullaan, jossa hän sanoi lopettaneensa viihdealalla. Tuolloin laulaja muisteli katkerana, kuinka hänen täytyi jakaa valokeila taustatanssijoidensa kanssa

– Se oli outoa, koska tanssijani valtasivat lavan tämän kappaleen kohdalla. Tajusin sen vasta tänään tuota kappaletta kuunnellessani. Luulen, että tuolloin kyse oli niistä säännöistä. Kenties noiden sääntöjen lisäksi myös se, ettei minulla ollut ääntä 13 vuoteen, antoi monille ihmisille jännitystä, Spears kirjoitti julkaisussaan viitaten hänen pitkäaikaiseen holhoukseensa ja sen aikaisiin sääntöihin.

– Ei mikään ihme, että lopetin showbisneksen, sanonpahan vain.

Artistin tarkempia tuntemuksia viihdealasta on pian luettavissa myös elämäkerrassa. 11. heinäkuuta kerrottiin, että Spearsin odotettu The Woman in Me -muistelmakirja julkaistaan 24. lokakuuta. Kyseinen kirja on ollut kohun pyörteissä jo ennen sen julkaisua, koska laulaja on vihjaillut kauan paljastavansa kaiken sensuroimattomasti elämänsä käänteistä.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *