Epäreilua Suomen kauneimman kodin tuomari tunnustaa: Yksi kohteista on jo etukäteen tuttu
Suomen kauneimman kodin tuomari, sisustusarkkitehti Tero Pennanen tunnustaa heti kättelyssä, että yksi illan kolmesta kohteesta on hänelle jo entuudestaan tuttu.
Katsojat älähtivät viime vuonna, kun he olettivat, että omaa alaansa seuraavat tuomarit tiesivät yhdestä mukana olleesta talosta jo etukäteen. Kyseessä oli emo-ohjelman, tavallisen Suomen kauneimman kodin finalisti, Lohjan asuntomessuille rakennettu donitsin mallinen omakotitalo. Tilannetta pidettiin epäreiluna toisia kilpailijoita kohtaan.
Tänään kenenkään ei tarvitse olettaa mitään, sillä Pennanen kertoo itse, että hän on perehtynyt ennakkoon alan lähteistä Kontiolahdelta löytyvään, Meteoriitti-talo-nimeä kantavaan kesänviettopaikkaan. Se on vuoden 2020 maakunnallinen rakennuskohde Pohjois-Karjalassa. Paikan päällä Pennanen ei silti ole aiemmin käynyt, eikä hän ole tiennyt, mitä taloa hän on menossa arvostelemaan.
– Tiedättekö mitä? Pakko myöntää. Olen aika paljon tutustunut ja lukenut tästä mökistä. Nyt kun näen tämän livenä, niin ihokarvat ovat pystyssä, Pennanen kuvailee innostunutta olotilaansa.
CLT-massiivipuulevystä rakennetun talon on suunnitellut Ateljé Sotamaa, ja se on tyystin erilainen kuin mikään muu ohjelmassa aikaisemmin nähty.
– En ole ikinä nähnyt tämänmuotoista kesämökkiä. Tämä on todella houkutteleva, arkkitehti Sini Rainio toteaa.
Meteoriitti varastaa myös kolmannen tuomarin, toimittaja Hanna Sumarin sydämen. Kolmikerroksinen ekotalo on täynnä erikoisia ratkaisuja. Seitsemässä metrissä roikkuu esimerkiksi katamaraaniverkko, jolle asukkaat voivat heittäytyä ihailemaan tähtitaivasta kattoikkunasta, joka avautuu kymmenen metrin korkeudessa.
Suomen kaunein koti: Kesämökit tänään MTV3:lla kello 20.00, Katsomossa & C Morella. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Source: iltalehti.fi