Fleetwood Macin Christine McVie jätti jälkeensä mittavan omaisuuden

Matti Koskinen
19 heinäkuun, 2023
141 Views
Fleetwood Macin Christine McVie jätti jälkeensä mittavan omaisuuden

Fleetwood Macin legendaarinen laulaja, lauluntekijä Christine McVie kuoli marraskuussa 79-vuotiaana halvaukseen. McVie sairasti myös syöpää.

Mirror kertoo, että McVie jätti jälkeensä mittavan omaisuuden, jonka arvo on noin 70 miljoonaa puntaa, eli yli 80 miljoonaa euroa. Omaisuutta hoitavat tällä hetkellä McVien entinen manageri Martin Wyatt ja bisnesmies Paul Glass.

McViellä ei ollut lapsia, eikä hän ollut naimisissa. Perinnön kohtalosta ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.

Kiitos McVien, Fleetwood Macista tuli yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä yhtyeistä. Moni vuonna 1977 julkaistun Rumors-albumin kappaleista on McVien kirjoittamia.

Muusikon kirjoittamiin kappaleisiin lukeutuu muun muassa hitit Don’t Stop, Little Lies ja Songbird. Vuosi ennen kuolemaansa McVie myi oikeudet kirjoittamiinsa lauluihin, mutta kauppasumma ei ole julkisesti tiedossa.

McVie oli yksi Fleetwood Macin pitkäaikaisimmista jäsenistä. Hän oli muutaman vuoden naimisissa yhtyeen perustajan, John McVien kanssa. Fleetwood Maciin kuuluu tällä hetkellä John McVien lisäksi Stevie Nicks, Mike Fleetwood, Mike Campbell ja Neil Finn.

Vuonna 1967 perustettu yhtye on myynyt yli 120 miljoonaa albumia.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *