Hävetkää, te teatterietikettiä ymmärtämättömät suomalaiset

Maailmankuulun Mamma Mia -musikaalin alkuperäisproduktio rantautui torstaina sykkivästä Lontoosta koti-Helsinkiin. Suurena Abba- ja Mamma Mia -fanina (ja Lontoo-teatterin ystävänä noin muutenkin) ryntäsin tietysti heti avajaispäivänä elämään elämäni parasta iltaa, jälleen kerran.

Olen nähnyt kyseisen musikaalin jo kertaalleen Lontoossa, kuten myös suomiversion Messukeskuksessa, elokuvista puhumattakaan. Uutuudenviehätyksestä ei sinänsä voi siis enää puhua.

Silti ilta oli unohtumaton, esiintyjät lahjakkaita, musiikki mukaansatempaavaa ja Suomen kesäilta pienestä sadekuurosta huolimatta ihana.

Vain yksi asia pilasi tunnelman. Yleisö.

Ei nimittäin ollut yksi eikä edes kaksi katsojaa, jotka näköpiirissäni toistuvasti nostivat puhelimensa esiin ja alkoi kuvata show’ta.

Huomautettakoon, että kaikki videokuvaaminen ja äänittäminen oli kielletty paitsi produktion verkkosivujen info-osiossa, myös juuri esityksen alkua annetussa kuulutuksessa. Luulisi olevan itsestäänselvyys, että oli sitten kyse liveteatterista tai elokuvasta, kuvaaminen ei ole sitten mitenkään päin soveliasta.

Silti kun hyvä biisi alkoi soida, joku näpäytti tallenna-nappia.

Vähän ehkä hävetti.

Voisin kuvitella, että osa ihmisistä hämmentyi tavan konserttia muistuttavasta ulkoilmatapahtumasta. On vaikea uskoa, että samoin olisi kehdattu toimia, jos esitys olisi järjestetty Kansallisteatterissa tai siellä Messukeskuksessa.

On kuitenkin surullinen mahdollisuus, että teatterietiketti on suomalaisilta yksinkertaisesti auttamattomasti hukassa.

Kuvaaja saattaa syyllistyä tekijäoikeus- tai järjestyssääntörikkomuksiin. Kännykän esiin kaivaminen ja esityksen luvaton tallentaminen on kuitenkin myös äärettömän epäkohteliasta ja röyhkeää, sekä esiintyjien että muun yleisön kannalta. Itse en ainakaan välitä katsoa esitystä jonkun muun näytön kautta.

Ylös nostetut puhelimet haittasivat näkyvyyttä selvästi, kun katsomo oli rakennettu tasaiselle maalle ja energiaa sai muutenkin käyttää edessä istuvien, itseään pidempien ihmisten ohi kuikuiluun.

Osin tunnelmaa häiritsi myös juomatiskille ravaavat ihmiset, kollektiivisesta sadeviittojen päällepukemisesta syntynyt rapina sekä he tylsistyneet, jotka mieluummin selasivat instagrammejaan ja tindereitään kuin keskittyivät rauhassa siihen, mistä olivat pääsylipun verran maksaneet.

Ainakaan kahdesta ensimmäisestä ei kuitenkaan voi katsojia juuri syyttää. Olihan kuitenkin tapahtumajärjestäjän päätös pitää myyntipisteet auki läpi näytöksen, ja ulkoilmatapahtumassa sää on mitä on.

Vuosien varrella Lontoon teatterimaailma on tullut itselleni muutenkin verrattain tutuksi. Pitkin esitystä huomasin usein pohtivani, millainen kokemus suomalaisyleisölle esiintyminen oli itse näyttelijäkaartille.

Oman kokemukseni mukaan Lontoossa teatterikokemusta voi kuvailla jopa interaktiiviseksi. Yleisö nauraa rohkeasti vitseille, musiikkiesityksille aplodeerataan villisti ja tunnelma on intiimi.

Toki jälleen on muistettava, että Kaivopuisto on ulkoilmalokaationa täysin erilainen suljettuun teatteriin verrattuna. Johtuiko sitten kielimuurista vai kulttuurieroista, mutta nyt kerrat, jolloin kuulin yleisön nauravan selvästi yhteen ääneen, oli laskettavissa yhden käden sormilla.

Ymmärrän asian täysin. Suomalainen ei koe tarvetta kailottaa viihtymistään vaan osaa nauttia esityksestä ihan hiljaakin.

Voin kuitenkin vain kuvitella, millainen kulttuurishokki asia oli esiintyjille, jotka ovat tottuneet ulospäin innokkaampaan lontoolaisyleisöön.

Illan ehdottomasti paras osuus olikin loppuhuipennus, kun varsinainen esitys oli ohi ja kaikki nousivat ylös tanssimaan muutaman klassikkokappaleen tahtiin. Pohjolan kainous ja vaitonaisuus oli yhtäkkiä tiessään.

Summa summarum: Mene teatteriin. Vietä mukavampi ilta. Ja pidä se hemmetin puhelin taskussa. Kaikilla on kivempaa niin.

Source: iltalehti.fi