Harry Potter -tähti isyydestä: âSe on hulluaâ
Harry Potter -tähti Daniel Radcliffe, 33, sekä hänen kumppaninsa Erin Darken nauttivat vanhemmuudesta.
– Se on mahtavaa. Se on hullua ja intensiivistä, mutta poika on upea ja Erin on hämmästyttävä, Radcliffe huudahti Entertainment Tonight -lehden haastattelussa.
– On myös todellinen etuoikeus saada elää tämä aika hänen kanssaan.
Radcliffe ja hänen puolisonsa Darken viihtyvät hyvin sopeutuessaan vanhemmuuteen.
– Aion aina pitää vähän lomaa, mihin kaikki eivät pysty, joten voin olla täällä hänen kanssaan paljon, mikä on ihanaa, hän selitti.
Vuodesta 2012 seurustelleet Radcliffe ja Darken ovat pitäneet suhteensa pitkälti pois julkisuuden valokeilasta. Pari tapasi alun perin Kill Your Darlings -elokuvan kuvauksissa. Kaksikko näytteli yhdessä myös vuonna 2021 julkaistussa sarjassa Miracle Workers.
Heidän poikansa nimeä ei ole vielä julkistettu. Radcliffe toivoo voivansa viettää mahdollisimman paljon aikaa kotona, mutta hän ei aio poistua valokeilasta kokonaan.
– Lapsi ei ole vielä varsinaisesti vaikuttanut asioihin, mutta tykkään todella viettää aikaa hänen kanssaan ja luulen, että tulen kaipaamaan häntä, kun palaan töihin myöhemmin tänä vuonna, Radcliffe kertoo.
Hän kertoo mahdollisesti työskentelevänsä hieman vähemmän muutaman seuraavan vuoden aikana.
Ei uutta lapsitähteä
Radcliffe vietti omaa lapsuuttaan Harry Potter -elokuvasarjan pääroolissa. Hän kuitenkin sanoi, että ei halua kuuluisuutta yhdellekään omalle lapselleen heidän ollessaan vielä nuoria.
– Elokuvien kuvaukset ovat upeita paikkoja. Uskon että se voi usein olla ihanaa lapsille, mutta kuuluisuutta tulisi välttää hinnalla millä hyvänsä, hän sanoi.
Radcliffe näytteli Harry Potter -elokuvien nimiroolia sarjan kaikissa kahdeksassa osassa. Sittemmin hän on näytellyt muun muassa elokuvissa The Woman in Black ja Suuri Puhallus 2.
Lähde: Us Weekly.
Source: iltalehti.fi