IL-Arvio: Punttikomedialla ei ollut yhteistyötä Hesburgerin kanssa – ja hyvä niin
Aleksi Delikourasin ensimmäinen elokuvaohjaus Punttikomedia saatiin vihdoin kolmannella yrittämällä elokuvateattereihin lokakuussa 2022. Elokuva kertoo tarinan entisen kehonrakentajan Vilin (Mikko Töyssy) sekä selkävaivojensa vuoksi salille päätyneen Kertun (Iina Kuustonen) eriskummallisesta ystävyydestä ja rohkeudesta olla oma itsensä.
Elokuvan on käsikirjoittanut Pekko Pesonen, jonka kynästä on syntynyt monia suomalaisten rakastamia draamakomedioita kuten Napapiirin sankarit ja Tyttö sinä olet tähti -elokuvat.
Punttikomedia vaikutti pelkän trailerin perusteella elokuvalta, jonka katsomisen jälkeen ei enää jaksa muistaa mitä siinä edes tapahtui. Yhdentekevältä kuulostava tarina otti kuitenkin täyskäännöksen heti alkumetreillä ja se on yksin Mikko Töyssyn ansiota.
Töyssy näyttelee jopa paikoin sydäntä särkevän hyvin entistä kehonrakentajaa, menneisyyteen jumiin jäänyttä kovakalloista Viliä, jonka päihdesekoilut ja tarve saada itsestään maailman vahvin mies tuhosivat hänet. Sympaattinen ääliö, jota tekisi mieli ivata, mutta päätyykin kaikin omituisesti puolustamaan.
Tampereen murre toi hahmoon ainakin itselle rakastettavaa kotoisuutta ja lämpöä, joka jopa kummelimaisesti korosti Vilin ”junttiutta”.
Elokuva nojaa pitkälti Töyssyn varaan ja osa muista roolisuorituksista jääkin paikoin ontoiksi. Esimerkiksi en ollut missään vaiheessa varma, oliko Kertun siskoa näytellyt Linnea Leino Kertun sisko vai ei. Lisäksi Eero Ritalan näyttelemä mustasukkainen puoliso oli harmillisen mustavalkoinen stereotyyppi.
Mitä pidemmälle Punttikomedia eteni sitä enemmän lämpesin kuitenkin myös Kuustosen esittämälle Kertulle.
Tarinallisesti elokuva on hiukan kliseinen rohkeuden löytämisen ja itseensä uskomisen kautta, mutta yllätyksekseni varsin viihdyttävä. Kerronnassa oli hyödynnetty erityisesti kuntosalimaailmaan sijoittuvia montaaseja, jotka rytmittivät elokuvaa hyvin.
Soljuva rakenne sai puolentoista tunnin sujumaan vikkelään ja uppoutumaan yllättävän hyvin tarinaan, jossa nauroin enemmän hahmojen sympaattisuudelle ja hassuudelle, kuin varsinaisille käsikirjoitetuille vitseille.
Arvasin elokuvan loppuratkaisun heti ensi metreillä, mutten pidä sitä tämän kaltaisessa komediassa huonona asiana: suurin osa vastaavista tarinoista päättyy uuden oivaltamiseen ja voittoon.
Punttikomedia huvitti ja jätti lämpimän tunteen, eikä onnekseni ainakaan kiusaannuttanut. Elokuvalla ei myöskään sen pelastukseksi tainnut olla yhteistyötä Hesburgerin kanssa, kuten suoriltaan arvioituna luokattomilla kotimaisilla komedioilla yleensä tuppaa olemaan.
Sekin oli ihan hyvä merkki.
Punttikomedia sai ensi-iltansa perjantaina 21. lokakuuta.
Source: iltalehti.fi
