IL-arvio: Rakkaani merikapteeni on kaunis kertomus kahdesta tärkeästä teemasta

Rakkaani merikapteeni

Suomi, 2022

Ohjaus: Klaus Härö

IL-arvio: ⭐⭐⭐⭐

Klaus Härön, 51, ohjaukset tunnistaa.

Vaikka mies itse sanoo yrittävänsä käydä jokaiseen elokuvaan käsiksi tyhjältä pöydältä, ei hän tyylistään mihinkään pääse. Ja hyvä niin.

Härön kahdeksas pitkä elokuva, Rakkaani merikapteeni, ammentaa samasta rauhallisesta ja kauniista kerronnasta kuin aiemmatkin elokuvat.

Ihmisten kasvoilla viipyillään, kohtaamisia luodaan dialogin sijaan merkityksellisellä hiljaisuudella ja lavastuksessa herkutellaan rustiikkisen kauniilla yksityiskohdilla.

Härön elokuvissa puulattiat narisevat ja pyykit lepattavat narulla. Aina. Ja tarkoituksellisesti.

Elokuva on kuvattu kokonaan Irlannissa. Jylhille nummimaisemille kallioisine rantoineen ja lukuisine lampaineen on annettu runsaasti tilaa. Välillä katsoja jopa miettii, eikö koko maassa ole päähenkilöiden perheiden ja satunnaisten pubivieraiden lisäksi ketään muita. Edes bussissa ei istu yhtään matkustajaa.

Maiseman väljyys antaa tilaa Howardin, Annien ja Gracen padotuille tunteille, jotka roikkuvat sakeana kaiken yllä.

Elokuvassa on kaksi selkeää teemaa: rakkaus ja aikuisen lapsen suhde vanhempiinsa.

Varsinkin rakkausasetelma on ilahduttava. Härö itse kertoo lähteneensä miettimään elokuvaa käsikirjoittajien Kirsi Vikmanin ja Jimmy Karlssonin kanssa siitä näkökulmasta, että jos Romeon ja Julian rakkaustarinan esteenä olivat vanhemmat, mitä tapahtuu, kun asetelma kääntyy päälaelleen ja lapset ovat liiton esteenä.

Pappaikäisen vanhan merikarhun rakastuminen omaan kodinhoitajaansa on todella tervetullutta pari-kolmikymppisten suhdesekoilujen rinnalle. Ja mikä parasta, Howardin rakkauden kohde, Annie, on hänen ikäisensä leskirouva, ei mikään viisikymmentä vuotta nuorempi hupakko.

Enempää spoilaamatta, todettakoon, että tämän rakkaussuhteen kehittyminen on jotain niin kaunista ja liikuttavaa, että leffateatteriin kannattaa varata paksu pinkka nenäliinoja.

James Cosmo ja Brid Brennan ovat rooleissaan huikeita. Aiemmin pahiksen ja koomikon rooleistaan tunnetut näyttelijät ovat päässeet Härön ohjauksessa esittelemään itsestään toisen, draamallisemman, puolen. Siinä he onnistuvat loistavasti.

Tärkeässä Grace-tyttären roolissa nähdään Catherine Walker. Hänen kontolleen jää elokuvan toisen teeman, aikuisen lapsen ja vanhemman välisen suhteen ruumiillistaminen.

Grace kipuilee ruuhkavuosissaan paitsi henkilökohtaisen elämänsä kriisejä myös vaikeaa isäsuhdettaan.

Elokuvan alkupuolella katsoja on vielä äimän käkenä: Mikä on Gracen ongelma? Miksi hän on niin takakireä? Joku voisi jopa kysyä, kuka pissi Gracen muroihin?

Tarinan edetessä vyyhti alkaa aueta. Gracen skitsoiluun löytyy syitä.

Silti juuri Grace jää hahmoista etäisimmäksi. Löytääkö hän elämässään rauhaa? Kehittyykö mihinkään suuntaan? Kuvataanko hänet turhankin kiukkuisena naisena, jota odottaa katkera loppu?

Melkeinpä toivon elokuvalle Gracesta kertovaa jatko-osaa.

Gracen yksioikoisen, liian karikatyyrimaisen, roolin vuoksi vain neljä tähteä viidestä.

Mutta takuuvarmaa Häröä tämä on. Katsoja ei pety.

Rakkaani merikapteeni elokuvateattereissa perjantaina 30. syyskuuta.

Source: iltalehti.fi