Janni Hussi paljastaa: ”Häät kesällä”
Juontaja ja mediapersoona Janni Hussi paljasti Iltalehdelle Sointu Borgin kirjan Röyhkeästi rohkea – Kuinka haistattaa asialliset vitut julkistustilaisuudessa, että häiden ajankohta on päätetty ja kaikki on varattu kirkosta lähtien.
– Häät ovat kesällä, Hussi sanoo.
– En uskalla enää sanoa mitään, kun niitä on siirretty niin monta kertaa. Tavoite on kuitenkin nyt 2023 järjestää, Hussi nauraa.
Hussi kihlautui liikemies Joel Harkimon kanssa syyskuussa 2021. Pari on pitänyt yhtä vuodesta 2018 lähtien.
Hussin häämekko löytyi Lahdesta.
– Mekko tuli valkattua ihan sen mukaan, mikä näytti kivalta. Se on valittu kyllä.
Pariskunta rakennutti vuonna 2022 valmistuneen omakotitalon Sipooseen Harkimon isän Hjallis Harkimon naapuriin. Hussin mukaan projekti jatkuu osittain yhä ja kokoajan riittää laitettavaa. Tänä vuonna olisi tarkoitus laittaa talon pihaa ja autotallia kuntoon.
Hussi jättäytyi huhtikuun alussa pois Radio Suomipopin aamuohjelman Aamulypsyn juontajakaartista. Hussi juonsi ohjelmaa vuodesta 2020 lähtien. Lopetuspäätöksen taustalla oli Hussin väsyminen liian suuren työtaakan alle ja se, että hän haluaa antaa läheisilleen enemmän aikaa.
– Normaalisti, kun joku kaveri on kysynyt, että mitä kuuluu. Niin normaalisti on ollut hirveästi kiireitä ja koko ajan duunia. Nyt vastaus on, että itseasiassa tosi hyvää, Hussi kertoo kuulumisiaan vointiinsa liittyen.
Hussi on radiosta poistuttuaan viettänyt muun muassa aikaa Italiassa ja Kroatiassa rallikuvioidensa parissa kartturina. Hussi ei osaa sanoa, tulee kartturoinnista jossain vaiheessa hänen päätyönsä.
– Aina vähän pelottaa, että jos harrastus keikahtaa työn puolelle, että mitä sitten tapahtuu. Olen kuitenkin avoimin mielin. Olen tällaisella oppimatkalla siinä, Hussi kertoo.
Hussin iäkäs villakoira Harri on kärsinyt viime aikoina terveyshuolista.
– Se on nyt kuitenkin jo 10 ja puolivuotias, joten nyt niitä terveyshuolia alkaa pikku hiljaa tulemaan. Jatkotutkimuksia ensi viikolla sydämeen ja kuvaillaan. Nyt hän voi onneksi ihan hyvin.
Janni Hussi on työskennellyt radio-ohjelma Aamulypsyn ohella muun muassa ohjelmien Big Brother Suomi ja Koti koiralle juontajana. Hussi juontaa myös tällä hetkellä Sana on vapaa -nimistä podcastia Sointu Borgin kanssa.
Source: iltalehti.fi