Kohun keskelle ajautuneet Charlene ja Albert edustivat käsi kädessä – Katso tuoreet yhteiskuvat
Monacon ruhtinaspari Albert ja Charlene saapuivat yhdessä kunnioittamaan edesmenneen prinssi Rainier III:n muistoa. Ex-ruhtinas menehtyi 81-vuotiaana huhtikuussa 2005 keuhkokuumeeseen.
Albert ja Charlene ovat viime aikoina joutuneet torjumaan heistä levitettyjä erohuhuja. Pariskunta saapui muistomessuun toisiaan kädestä pidellen.
Monacon ruhtinatar oli pukeutunut tyylikkäästi harmaaseen asuun. Albert vuorostaan luotti mustaan pukuun.
Tilaisuuteen osallistuivat myös Albertin siskot, prinsessa Caroline ja prinsessa Stephanie.
Maaliskuussa Charlene kuvattiin maaliskuussa Rose Ball -gaalassa ilman vihkisormustaan. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että Albert ei ollut mukana tilaisuudessa.
Myöhemmin aviopari nähtiin Monaco Women Forum -palkintogaalassa jälleen yhdessä. Myös vihkisormus oli löytänyt takaisin paikkansa ruhtinattaren sormessa.
Ranskalaislehti Royautén julkaisi aiemmin keväällä uutisen, jonka mukaan aviopari olisi laittanut avioeroprosessin vireille. Hovi on useaan otteeseen kieltänyt julkisuudessa levitetyt väitteet avio-ongelmista.
– Haluan virallisesti kiistää ranskalaislehti Royautén levittämät pahansuopaiset huhut. Pyydämme ihmisiä sivuuttamaan artikkelin, joka on täysin perusteeton, hovin tiedottaja kertoi.
Albert ja Charlene ovat olleet naimisissa vuodesta 2011 lähtien. Heillä on kaksi yhteistä lasta, prinssi Jacques ja prinsessa Gabriella.
Lähde: Hello Magazine
Source: iltalehti.fi