Kuningatar Elisabetin muistolle on istutettu jo kolme miljoonaa puuta – Myös Charles ja William ahkeroivat puutarhassa

Matti Koskinen
3 huhtikuun, 2023
65 Views
Kuningatar Elisabetin muistolle on istutettu jo kolme miljoonaa puuta – Myös Charles ja William ahkeroivat puutarhassa

Kuningtatar Elisabetin platinajuhlavuoden eli 70 vallassaolovuoden kunniaksi vuonna 2021 aloitettu Queen’s Green Canopy -hanke on tullut päätökseensä.

Syksyllä 2022 kuolleen kuningattaren vanhin poika ja Iso-Britannian toukokuussa kruunattava kuningas Charles halusi jatkaa hanketta vielä kuningattaren poismenon jälkeen kevääseen 2023.

Charles istutti poikansa Walesin prinssi Williamin kanssa hankkeen viimeisen puun Sandringhamin palatsin edustalle ja kiitti vuolaasti istutuksiin osallistuneita ihmisiä.

– En voisi kuvitella osuvampaa kunnianosoitusta hänen majesteettinsa muistolle, Charles kertoi.

Kuningas korosti myös, kuinka kunnianosoituksen lisäksi hanke oli äärimmäisen tärkeä ympäristölle. Puiden istuttamista pidetään ilmastokriisin hillitsemiseksi yhtenä merkittävänä tekona, vaikka samalla on otettava huomioon muitakin tekijöitä, kuten päästöjen vähentämistä sekä puiden hidasta kasvua.

Vaikka yksinomaan puiden istuttaminen ei pelasta maapalloa ilmastokriisiltä, on kuningattaren hanketta pidetty planeetalle hyödyllisenä.

– Hanke luo kansallista perinnettä lapsillemme, tuleville sukupolville ja koko planeetalle, yhden puun istuttanut suurlähettiläs David Attenborough kommentoi asiaa.

Muistopuita on istutettu maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa. Suomessa kuningattaren muistolle istutettuja puita löytyy esimerkiksi Helsingin Kaivopuistosta läheltä Britanninan suurlähetystöä.

Lähde: BBC

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *