Laulaja Janelle Monáen uusin tempaus: Poseeraa yläosattomissa
Yhdysvaltalaislaulaja Janelle Monáe nähdään arvostetun Rolling Stone -lehden kannessa. I Like That -hitistään tunnettu laulaja poseeraa yläosattomissa kesäkuun lehdessä.
Monáe katsoo kansikuvassa kohtalokkaasti kohti kameraa. Hänen päässään on suuri metallinen hiuskoriste. Laulaja on asettanut kätensä nänniensä eteen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Monáen kansikuva on kerännyt paljon kannustavia kommentteja tähden Instagramissa. Monien mielestä Monáen näyttävä tyyli on vaikuttava näky.
– Jumalatar jokaisessa ulottuvuudessa ja valtakunnassa, kommenttiketjussa todetaan.
– Kauneus on hänen nimensä, eräs fani kehuu.
– Olet maailman kaunein nainen ikinä, Instagram-käyttäjä tuumaa.
Musiikkilehden haastattelussa Monáe puhuu avoimesti siitä, miten hän tuntee olonsa vapautuneemmaksi esitellessään kehoaan. Samalla hän mainitsee tulevasta The Age of Pleasure -albumistaan, joka julkaistaan 9. kesäkuuta.
– Olen paljon onnellisempi, kun tissini ovat ulkona ja voin juosta vapaana, tähti toteaa lehdelle.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun artisti poseeraa rohkeissa kuvissa. Hänen uusin musiikkivideonsa Lipstick Lover sisälsi varsin sensuelleja kohtauksia.
Laulaja on tehnyt uraa myös Hollywoodissa. Hän on tähdittänyt muun muassa Netflix-elokuvassa Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri. Kyseessä on yksi suoratoistopalvelun menestyneimmistä elokuvista.
Source: iltalehti.fi