Lontoo valmistautuu Charlesin kruunajaisiin – Poliisilta tiukka ohje juhlijoille, mitä ei missään nimessä saa tehdä

Matti Koskinen
2 toukokuun, 2023
65 Views
Lontoo valmistautuu Charlesin kruunajaisiin – Poliisilta tiukka ohje juhlijoille, mitä ei missään nimessä saa tehdä

Ensi viikonloppuna Lontoo menee sekaisin, kun kuningas Charles III kruunataan.

Vaikka kruunajaisten pääpäivä on lauantai, koko pitkä viikonloppu on omistettu juhlinnalle. Sunnuntaina Windsorin linnalla järjestetään iso konsertti ja vielä maanantaikin on kansallinen vapaapäivä.

Ihmisiä on suorastaan kehotettu kokoontumaan piknikeille ja seuraamaan juhlallisuuksia eri puolille kaupunkia sijoitetuilta jättinäytöiltä.

Lontoossa on jo aloitettu erilaisten katuviritysten rakentaminen. Luvassa on mittava tapahtuma myös paikallisten poliisivoimien näkökulmasta. Paitsi että väkeä on liikkeellä valtavat määrät, myös erilaiset poikkeusjärjestelyt aiheuttanevat päänvaivaa.

Poliisi muistuttaa jo etukäteen juhlijoita yhdestä asiasta: Mitä tahansa katua ei saa tukkia leiriytymällä tai pystyttämällä piknikkipöytää.

Katuja tullaan Lontoossa sulkemaan, mutta ei suinkaan kaikkia. Liikenteen estämisestä väärällä tienpätkällä voi rapsahtaa sakot.

Kaikesta huolimatta iloista yhteen kerääntymistä pidetään suurena viikonloppuna hyvänä asiana. Kruunajaisten juhlimisen uskotaan yhdistävän kansaa

Lähde: The Sun

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *