Näyttelijän silmistä tuli ongelma Oppenheimer-elokuvan kuvauksissa

Matti Koskinen
25 heinäkuun, 2023
111 Views
Näyttelijän silmistä tuli ongelma Oppenheimer-elokuvan kuvauksissa

Suosikkiohjaaja Christopher Nolanin ohjaama Oppenheimer julkaistiin 21. heinäkuuta. Elokuvan pääosassa on Peaky Blinders -sarjastakin tuttu irlantilaisnäyttelijä Cillian Murphy.

Murphy on tunnettu näyttelijänlahjojensa lisäksi persoonallisesta ulkonäöstään ja intensiivisistä sinisistä silmistään. Näyttelijän silmien väristä muodostui elokuvan kuvauksissa jopa jonkinlainen ongelma.

Murphyn vastanäyttelijät Matt Damon ja Emily Blunt kertovat tuoreessa People-lehden haastattelussa, että Muphyn silmät ovat liian vangitsevat. Murphyn silmät saivat heidän keskittymisensä herpaantumaan, kun he näyttelivät irlantilaisnäyttelijän kanssa samoissa kohtauksissa.

– Hänen silmänsä ovat todellinen ongelma, kun kuvaat hänen kanssaan kohtausta. Joskus sitä vain havahtuu siihen, että olet jäänyt tuijottamaan liian kauaksi aikaa hänen silmiinsä, Damon kommentoi.

– Cillianin silmänsä ovat kuin Billie Eilishin kappale Ocean Eyes. Me vain lauleskelemme sitä päivät pitkät! Blunt lisää.

Murphy itse kommentoi kollegoidensa puheita sanomalla, ettei hänen silmänsä edes ole niin siniset, kuin muut väittävät.

Murphy näyttelee J. Robert Oppenheimerista kertovassa elokuvassa pääroolia. Oppenheimer oli teoreettinen fyysikko, joka tunnetaan parhaiten atomipommin keksijänä.

Oppenheimer sai ensi-iltansa perjantaina 21. heinäkuuta.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *