Näkökulma: Melodifestivalenista mallia UMK:hon? Turha toivo ja sille on painava syy
Kuten lauantain finaalilähetys jälleen osoitti, Ruotsin Melodifestivalen on kansainvälisestikin tarkasteltuna aivan omaa luokkaansa maakohtaisena euroviisukarsintana.
Tänäkin vuonna kilpailun live-vaiheeseen osallistui peräti 28 eri artistia ja kappaletta, ja esitysten taso oli todella korkea. Melodifestivalenin esitykset olivat jo alkuerissä niin viimeisen päälle hiottuja, että visuaaliset meriitit olisivat riittäneet miltei kaikilla Euroviisujen lavalle. Kaikki kisan kappaleet eivät toki musiikillisesti yltäneet kovin korkealle tasolle, mutta toisaalta lauantain finaalin kaikki 12 kappaletta olivat sellaisia, ettei länsinaapurissa tarvinnut kotisohvilla piehtaroida häpeässä.
Melodifestivalen-rupeama kesti yhteensä kuusi viikkoa, ja lähetyksiä katsoessa hiipi väkisin mieleen, että tällaista laadukasta musiikkiviihdettä katsoisi mielellään Suomessakin puolentoista kuukauden ajan. Olisiko Suomella ja Uuden musiikin kilpailulla siihen mahdollisuudet?
Tyly totuus on, että ei. Ainakaan toistaiseksi, vaikka monin tavoin parempaan suuntaan ollaan menossa.
Ruotsissa levy-yhtiöt, musiikkialan ammattilaiset ja artistit panostavat Melodifestivaleniin vuosittain valtavasti, koska kyseessä länsinaapurimme ylivoimaisesti paras näyteikkuna uudelle musiikille. Huippusuositutkin artistit kinuavat päästä Melodifestivalenin finaaliin, sillä suoran lähetyksen katsojamäärä on päätä huimaava.
Uuden musiikin kilpailu on viime vuosina alkanut kehittyä koko ajan tuotannollisesti lähemmäs ”Melloa”, ja esimerkiksi tänä vuonna esitykset olivat visuaalisesti komeita ja kaikki finalistikappaleetkin niin laadukkaita, ettei länsinaapuriin nähden ole mitään hävettävää.
Mutta jotain meiltä vielä puuttuu, että voisimme haaveilla viikkokausia kestävästä UMK-karnevaalista, johon osallistuisi yli 20 artistia. Ja unohdetaan tässä nyt tuotannolliset kulut, joita useista live-lähetyksistä koituisi, vaikka sekin yksi painava peruste on.
Iltalehden musiikkialan ja UMK:n sisäpiiristä kuulemien tietojen mukaan yksi suuri syy sille, miksi esimerkiksi tänäkään vuonna UMK:hon ei osallistunut enempää kuin seitsemän artistia, on se, ettei kilpailuun vieläkään hae tarpeeksi paljon esiintymisensä kanssa rutinoituneita esiintyjiä, jotta heitä voisi heittää kymmenittäin suoraan lähetykseen isolle ja vaativalle UMK-lavalle. Useasta lähteestä kuultujen tietojen mukaan viime vuosina UMK-finaalista on pudonnut useita varsin hyviä kappaleita, mutta ongelmana on ollut, ettei artistilla itsellään ole ollut sellaista kokemusta, että pystyisi suoriutumaan vakioiduista koreografioista UMK:n vaatimalla, takuuvarmalla tavalla. Esitysten on oltava kerta toisensa jälkeen identtisiä, eikä tähän löydy lahjoja aivan helposti.
Tämä puolestaan on seurausta siitä, että suomalaisia tähtiluokan artisteja ei hae UMK:hon vieläkään kovin monia per vuosi, vaikka hakijamäärät kisat alkavat olla hyvällä tasolla. Toki pulaa on myös laadukkaista kappaleista, sillä biisintekijöidenkään keskuudessa UMK ei ole vielä saavuttanut aivan samanlaista huumaa kuin Ruotsissa. Näiden syiden takia Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa ja mahdollisuuksia järjestää esimerkiksi useita alkueriä, koska lähetysten laatu ja taso putoaisi liikaa tänä vuonna nähdystä.
Vielä melko hyvässä muistissa on, millaisia esityksiä ja kappaleita UMK:ssa oli mukana vuosina 2015 ja 2016, kun kisassa oli kolme semifinaalia ja yhteensä 18 artistia. Niinpä, taso ei ollut lähelläkään Melodifestivalenia. Kyseisten vuosien voittajakappaleet Sandhjan Sing It Away ja Pertti Kurikan Nimipäivien Aina mun pitää lukeutuvat Suomen viimeaikaisen viisuhistorian kiusallisimpiin kokemuksiin.
Siksi meidän Suomessa on syytä olla tyytyväisiä, että kykenemme nykyvoimin nauttimaan vuosittain edes seitsemän artistin UMK-finaalista, sillä esimerkiksi muutaman viikon takainen tapahtuma oli todella laadukas. Maailmanluokkaa. Alkuerävaiheesta ja kymmenistä kilpailukappaleista saamme haaveilla vielä jonkin aikaa, ja hyvä niin.
Source: iltalehti.fi
