Netflix-tähden ulkonäkö muuttui rajusti: Treenasi itsensä teräksiseen kuntoon
Brittinäyttelijä Kit Connor, 19, muistetaan parhaiten elokuvista Rocketman ja Get Santa. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin Netflix-sarjassa Heartstopper. Sarja perustuu Alice Ocemanin tekemään sarjakuvanovelliin.
Romanttisessa draamakomediassa Connor esittää poikakoulussa opiskelevaa Nickiä, joka ihastuu luokkatoveriinsa. Rooliaan varten Connor treenasi kovasti kuntosalilla.
Hyvinvointivaikuttaja Nathaniel Massiah haastatteli nuorta tähteä omalla Youtube-kanavallaan. Brittinäyttelijä kertoi, miten hänen roolihahmonsa Nick kuvataan sarjakuvanovellissa pitkänä ja vahvana.
– Syy, miksi menin kuntosalille, oli melko syvä, Connor totesi haastattelussa.
Kun julkisuudessa tiedotettiin, että Connor näyttelisi Nickiä, hänen ulkonäköänsä kritisoitiin kovin sanoin keskustelupalstoilla.
– Jotkut ihmiset sanoivat internetissä, että olen ihan liian laiha, näyttelijä muisteli.
Julkisuudessa on myös spekuloitu, onko näyttelijä kovalla kuntokuurilla suuremman roolin vuoksi. Huhut väittävät, että Connor saatettaisiin nähdä Young Avengers -sarjassa.
Lähde: Attitude
Source: iltalehti.fi